Pekka Ervast: VUORISAARNA

Viides käsky (sivut 113 – 117)

Oppilaan ja opettajan välinen keskustelu lähtee käyntiin tiiviinä, oppilaan kokemusten pohjalta. Oppilas on huomannut viidennen käskyn olevan varsinaisen rakkauden käskyn, ja koska hän ei halua olla ulkokullattu tai pyrkiä edelle itseään, hän pohtii, miten voisi rakastaa sellaista, joka häntä vihaa, aiheuttaa hänelle pahaa ja kaikkea vahinkoa. Opettaja pyytää häntä kiinnittämään huomion Jeesuksen neuvoon vainoojien puolesta rukoilemisesta, koska siihen ihminen pystyi, jos ei rakastamaan.

Kuinka sitten Jeesus nimenomaan käski vihollista rakastamaan?  Sitä oli opettajan mielestä syytä tarkastella vanhaa käskyä, ”rakasta lähimmäistäsi” - taustaa vasten, johon käskyyn Jeesus oli selvyyden vuoksi myös lisännyt ”vihaa vihollistasi”. Tuossa lisäyksessä oli totuudenmukaisesti ilmaistu vanhan käskyn henki.  Jeesus oli lisäyksen kautta halunnut painottaa lähimmäisen rakkauden merkitystä, mutta tuoda myös esiin eroa yleiseen ihmiskäsitykseen ja maailmankatsomukseen silloin ja nyt. Kun lähimmäisellä oli tarkoitettu vanhan testamentin aikana esimerkiksi naapuria, omaan maahan tai samaan heimoon kuuluvaa, ja vihollisella etäämpänä asuvaa, vieraaseen heimoon kuuluvaa, ja niin uudessa käskyssä ”rakastakaa vihollisianne” tuotiin julki ihmiskuvaa ja elämänymmärrystä, joka oli aikaisempaa kehittyneempi, syvempi ja laajempi. Siihen täytyi olla siis myös ”tilaus”, nykykielellä ilmaistuna.

Oppilas arvelee, puolittain kysyy, että uudella käskyllä oli kansainvälinen, poliittinen merkitys. Opettaja on jossain määrin samaa mieltä, olihan Jeesus opettanut, että rotuun, väriin, kansallisuuteen katsomatta ovat kaikki ihmiset veljiä, ja kaikkia oli rakastettava.  Ja hän jatkaa tähän tapaan: Lyhyesti jos tahtoi sanoa, mitä Jeesus viidennessä käskyssään opettaa - Jeesus kieltää sodan. Kuitenkaan ei tällä käskyllä, kuten muillakaan, ole päiväpoliittista tarkoitusta. "Jotenka se ei sano: nyt, kaikki  kansat, riisukaa aseenne! Se sanoo: nyt, kaikki yksilöt, valistukaa, tulkaa kristityiksi, seuratkaa minua!”  Niin, yksilöistähän kaikki lähtee, myös luopuminen aseista, kieltäytyminen sotimisesta.

Oppilaan kysymykseen, halveksiiko Jeesus siis sotamiehiä, Ervast vastaa ensin kysymyksellä, oliko hänen henkensä mukaista halveksia ketään. Hän jatkaa tuoden esiin valoisan  näkemyksensä. Sen mukaan Jeesus epäilemättä tiesi yhtä hyvin kuin me tänään, että sotilaiden joukossa on tavallista ritarillisimpia, mitä rehellisimpiä ja kauniimpia luonteita. Oli vain kysymys siitä, että yksilöt heräisivät. Ja vielä niin, että olisivat uuden elämän ymmärryksen omaksumisessa täysin vilpittömiä, vailla teennäisyyttä tai epäröintiä.  Hän toteaa myös, että totuus vapauttaa, ja mitä ilmeisimmin myös kokemuksensa pohjalta sanoo: ”Kun ihminen näkee totuuden, hän ihastuu, hän riemastuu, hän tulee autuaaksi. Taivasten valtakunnan elämä aiheuttaa ehkä ulkonaisia vaikeuksia, mutta se varmasti tuo mukanaan sisäisen rauhan ja onnen.”

Eloisaan dialogin muotoon laadittu selitysosa, kommentaario, tarjoaa tässäkin luvussa lukijalle mahdollisuuden mielekkäällä tavalla saada vastauksia myös itse käännöstä koskeviin erityiskysymyksiin, joiden tekeminen lienee ollut myös kirjailijan toiveena.  Ne avaavat ja valaisevat lisää aseettomuuden sisältöä ja merkitystä tavallisen ihmisen ja jokapäiväisen elämän kannalta. Mainittakoon kuitenkin, ettei Vuorisaarna-kirja ole tekijänsä ainoa teos, jossa Jeesuksen käskyihin voi myös omakohtaisesti paneutua.