Pekka Ervast: VUORISAARNA

Johdanto (sivut 37-44)

Henkisen opettajan  ja oppilaan väliseen dialogin muotoon laaditun Vuorisaarna-kirjan kommentaario-osan johdanto lähtee liikkeelle oppilaan kysymyksestä puhuiko Jeesus opetuslapsilleen vai kansanjoukolle. Kysymystä perustellaan mm. erolla esoteeristen ja eksoteeristen opetusten välillä, joista edellinen, suora puhe ”taivasten valtakunnasta” oli evankeliumien mukaan omistettu opetuslapsille ja jälkimmäinen, lähinnä vertauskuvallinen oli tarkoitettu kansaa varten.  Kysyjää kiinnostaa myös, tarkoittaako ”vuorelle” samaa kuin ”hengen ylängöille”, jonne kansan joukot eivät voineet Jeesusta seurata.  Opettaja suosittaa siinä vaiheessa jättämään allegoriat ja pitämään kiinni kertomuksen realistisesta muodosta, jolloin saattoi havaita vuorisaarnan oman muodon puhuvan sen olettamuksen puolesta, että kysymys oli esoteerisesta opetuksesta.   Tästä esimerkkinä Jeesuksen sanat, ”Te olette maan suola”, joka kertoo, että hän kääntyi opetuslasten puoleen.

Mutta miksi pitkä, kaunis opetuslapsille aiottu puhe pidettiin suuren väkijoukon, hartaiden kuulijoiden keskellä, kansanjoukon, joka oli puheen jälkeen opetuksista ”hämmästyksissään”?   Vuorisaarna ei siis voinut olla esoteerinen”. Keskustelu etenee ja päädytään siihen, ettei saarna voinut olla myöskään eksoteerinen, vaan sekä esoteerinen että eksoteerinen, tarkoitettu sekä opetuslapsille että yleisölle, ja että vuorisaarnalla koottuna erilaisista aineksista, monelta taholta ”Herran sanoja” (logoi)oli aivan oma erityinen asemansa evankeliumin kertomuksessa.  Jeesus todennäköisesti oli pitänyt ”montakin vuorisaarnaa”, ja Matteuksen vuorisaarna oli kokoelma ydinlauseita. Ei tavallinen esitelmä tai puhe, vaan erikseen koottu kokonaisuus, joka antoi oikean käsityksen Jeesuksen opetusten sisällöstä ja hengestä, vaan ei muodosta. Eihän kukaan pitemmässä esitelmässään puhu ainoastaan mietelauseita, mikä ei tehnyt tyhjäksi sitä, että tämä taiteellisesti ja filosofisesti ehjä ja ihana ”puhe” oli ensimmäisellä sijalla maailmankirjallisuudessa. Niin, ja ytimekkäitä lauseita saattoi Jeesus useinkin lausua sopivassa tilaisuudessa. Ja mitä vuorisaarnan merkityksestä saattoi ajatella, niin se oli syntynyt, annettu, seistäkseen merkkipylväänä vanhan ja uuden ajan välimailla. Vanhalla ajalla olivat syvemmät opetukset olleet vain esoteristeja varten, mutta nyt hengen syvimmät salaisuudet ja samalla myös ”pelastuksen tie” olivat avoinna kaikille.  Sen vuoksi Vuorisaarna olikin lyhyt esitys kristinuskosta, jota kukaan kristitty ei saattanut sivuuttaa, opettaja tähdentää.

Johdonmukaisesti nousee oppilaan mieleen kysymys, eikö Kristus ollutkaan Jumalan poika? Opettajan vastaus kattaa sekä selkeyden että ulottuvuudet. Jeesus oli ihminen, jossa Jumala eli. Ja vaikka hän näin ollen oli Jumalan poika, ei hän ollut Jumalan ”ainoa” poika eikä ”Jumalan poika” yliluonnollisessa merkityksessä. Hän tunsi Jumalaa, olemassaolon ja elämän henkeä syvemmin ja samalla yleistajuisemmin kuin kukaan muu, ja opetti Isästä, elämän Hengestä, joka oli hyvyys, rakkaus, laupeus, ja jonka valtakunta ei ollut tästä maailmasta.  Jeesus oli puhunut kahdesta valtakunnasta, hengen ja aineen, Jumalan ja mammonan. Molempiin kuului ihminen syntyperänsä nojalla, mutta enimmäkseen kuitenkin tyydyttiin jälkimmäiseen eli aineen valtakuntaan. Mitä oli käytännössä kuulua hengen valtakuntaan, ja mitä oli riistäytyminen irti aineen vallasta?  Näitä asioita käsitellään paljonkin kirjassa. Mutta nyt katse kääntyi profeettoihin, jotka olivat henkisestä elämästä puhuneet ja sitä myös eläneet.  Ja Jeesukseen, joka oppilaan mielestä oli profeetoista voimakkain, suurin. Sillä kykeni ojentamaan auttavan kätensä aineen pimeydessä vaeltaville ihmisveljilleen, kutsuen heitäkin ottamaan osaa synnynnäiseen perintöoikeuteensa.  ”Niin, semmoinen oli hänen oppinsa ja elämänsä. Voimme siis edetä ja käydä tarkastelemaan itse vuorisaarnaa”, opettaja toteaa.