Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Pekka Ervast: TULEVAISUUDEN SIVISTYS (kirjasta Ihmisyyden uskonto, ss.23-36)

Pekka Ervast: TULEVAISUUDEN SIVISTYS
(kirjasta Ihmisyyden uskonto, ss.23-36)

Kääntäessään katseemme tulevaisuuden ihmiskuntaan Pekka Ervast ei tarkoita sitä kaukaista tulevaisuutta, jolloin suurin osa ihmisistä on saavuttanut ”täydellisyyden”, vaan ns. kuudetta juurirotua, jonka alkamiseen menee vielä satoja ellei tuhansia vuosia. Juurirodulla ei P.E.n ajattelussa eikä yleensäkään teosofiassa ole mitään tekemistä synkeän ja pahalta kalskahtavan ”rotuopin” kanssa, vaan kyseinen nimitys on luonteeltaan symbolinen ja viittaa aikakausiin ja vaiheisiin ihmisen henkisessä ja tajunnallisessa kehityksessä. Kiehtova ja mielenkiintoinen on teosofian, ja samalla aikain viisauden sisältämä tietous ihmiskunnan varhaisvaiheista ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä.
P.E. kertoo, että elämme nykyisenä ihmiskuntana ns. viidennessä juurirodussa, joka on ollut olemassa miljoonan vuotta. Neljäs asui Atlantis- mantereella, kolmas Lemuriassa. Rodut syntyvät lomittain, eli jo toistensa aikana, niihin liittyvän seitsemän alarodun ilmaantumisen avulla ja myötävaikutuksesta. Niinpä nyt puheena oleva kuudes juurirotukin alkaa jo aikoja ennen kuin viides on kokonaan kadonnut maapallolta. Ervast tähdentää, että viidennen juurirodun alaroduista on ilmestynyt vasta viisi, mutta kuudetta on jo alettu valmistella. Se merkitsee, että samalla on alettu valmistaa jo tuota kuudetta juurirotua. Tällaiset suuret asiat ihmiskunnassa eivät tapahdu sokeiden voimien kautta, vaan niiden takana on johdonmukainen järki, korkeat olennot, Mestarit, opettaja selvittää. Tulevan kuudennen juurirodun suojelusenkeli, kantaisä, johtaja on Manu, Mestareiden Mestari ja sama, joka on myös teosofisen liikkeen takana toisten Mestareiden kanssa. Näin teosofinen liike valmistaa maaperää sille uudelle uskonnolle ja sivistykselle, joka on näkevä päivänvalon kuudennessa alarodussa, joka teosofisen tietouden mukaan on jo muodostumassa Pohjois-Amerikassa. Näin ollen kuudennen juurirodun varsinainen synnyinmaa on Amerikka, myös siksi, että kukin uusi rotu saa asuinsijakseen uuden mantereen, vanhojen osaksi hävitessä.
Kukin juurirotu kehittää ihmistä tietyllä tapaa, koskien jotain ”aistia”. Kun Atlantiksella kehitettiin maun aistia, se tarkoittaa myös, että elettiin enemmän tunteissa. Nyt menneillään oleva viides kehittää hajuaistia, ja laajasti ottaen mentaalisen tason puolia, ymmärryksen ja järjen voimia. Mutta kehitys ei etene yksioikoisena niin, että parempi seuraisi heti huonompaa. Alempi taso sisältää aina myös jotain, josta ylemmällä on oppimista. Ja se teosofisen pyrkijänkin helppo käsittää. Ja ajatuksellisesti Ervastilta, että on arvokkaampaa ja ihailtavampaakin se, että elää voimakkaammin, inhimmillisemmin ja tunteella, kuin että on alemman järjen ja älyllisen ymmärryksen mukaisten voimien ja variaatioiden - itsekkyyden, ylpeyden, kylmyyden tai tunteettomuuden johdateltavissa. Mutta sitten on se, että kun Atlantiksella nähtiin yleisemmin, mutta utuisemmin ja hämäräpiirteisemmin, samalla kun tunnettiin astraalimaailman vaikutuksia, on looginen ajatuskyky puolestaan kehittänyt silmän näkötaitoa, ja kaikkiaan erottamiskykyä, niin ettei ihmistä voida esimerkiksi entisellä lailla pettää, koska hän luottaa aistimiinsa. Näin on itsekkään ymmärryksen kehittäminen vienyt ihmistä eteenpäin.
Ervast opastaa, että kuudennessa juurirodussa kehittyvä uusi aisti on astraalinen selvänäköisyys. ”Tämä kyky ei ole sellainen, josta minä puhuisin haaveillen ja josta ei kellään olisi mitään tietoa, vaan se on sellainen kyky, joka jo nyt on kehittymässä sangen monessa ihmisessä…” ”Uusi aisti on sellaisen, joka ei avaa vain uusia puolia näkyvässä maailmassa, vaan myös astraalitason, jonka avulla ihminen voi katsella maailmaan, johon hän kuoltuaan menee, voi nähdä toisen ihmisen auroja ja astraalikehoja, sekä nähdä, mitä toinen ajattelee ja tuntee, mikäli ne tuohon auraan kuvastuvat.” Mutta hän tähdentää, ettei siihen päästä ilman myötätuntoa eli buddhia ja veljesrakkautta. Sillä tuossa kyvyssä ei ole kysymys vain siitä, että näkee, vaan että ihminen sisäisen tietämisensä kautta erottaa, mikä nähdyssä on hyvää ja mikä huonoa, ja sellaista, mikä vie kehitystä eteenpäin. Voi vain tähän oheen lisätä, että se jos mikä edellyttää omaa kasvaneisuutta. Ja Ervast vielä jatkaa, että tietämisemme ei tällöin koske vain ohimeneviä ajatusmuotoja, vaan sieluelämän pohjasäveltä, ihmisen persoonallista ja korkeampaa minää.
Tämän aistin tai kyvyn täyteen kehitykseen toiset pääsevät nopeammin, toiset hitaammin, niin kuin on muidenkin aistien ja kykyjen suhteen. Harjaantunut silmä näkee paljon enemmän kuin harjaantumaton, myös luonnontieteiden puolella, ja koulupoika näkee tänä päivänä enemmän kuin muutamia vuosikymmeniä sitten, hän vertaa, tarkoittamatta ilmeisesti siinäkään vain fyysisen näön tai havaintokyvyn terävyyttä. Ja senkin Ervast esille ottaa, että tiedemiehet tulevat tätä kykyä, astraalista näköä, erityisellä tavalla kehittämään ja tarkastamaan.

Uuden sivistyksen oloista hän uskoo jo voitavan luoda jonkinlaista kuvaa ihmisestä kerrotun nojalla. Mutta jatkaa itsekin, ”luomalla silmäyksen” tulevan ihmiskunnan uskontoon ja tieteeseen, taiteeseen ja yhteiskuntaoloihin. Uskontoa on käsitelty tarkemmin hänen tämän kirjansa luvussa Tulevaisuuden uskonto, josta edellinen esittelyni. On kuitenkin syytä olla sivuuttamatta tätä kohtaa, jossa hän yhdistää kiintoisalla tavalla uskonnon ja tieteen.
Niinpä P.E toteaa, että silloin ei enää tunneta materialistista kieltämistä, koska tiedetään ja nähdään, että vainajat ovat olemassa ja lähellämme, vaikka puettuina toisenlaisiin ruumiisiin. Toisekseen maailmankaikkeus ymmärretään kouluna, jossa ihmissielu elää ja oppii, ja kuolema on vain portti toiseen elämään. Uskonto puolestaan viittaa korkeampiin asioihin, jotka eivät ole enää muutenkaan ihmiseltä salatut. Se tulee opettamaan, miten pääsee yhteyteen pyhien olentojen ja Mestareiden kanssa. Materialismi ja ateismi on yhtä alhaista kuin meidän päivinämme raakuus. Tieteen puolella ei enää keksitä niinkään laitteita ylen pienien tai silmälle näkymättömien asioiden tutkimiseksi, vaan astraalisten kykyjen avulla päästään sisälle minkälaisiin luonnonilmiöihin tahansa. Hän ottaa esimerkkejä siitä, kuinka jo näinä aikoina on edetty siihen suuntaan, päästen monien luonnonilmiöiden suhteen samansuuntaisiin ja myös täysin samoihin tuloksiin virallisen tieteen kanssa. Tulevaisuudessa tieteellisen tutkimuksen kohteina eivät kuitenkaan olisi enää pelkästään fyysisen maailman asiat.
Taiteesta Ervast puhuu myös tarttuvasti, sekä astraalisen selvänäköisyyteen että älyruumiin herkkyyteen ja selvänäköisyyteen perustuvan luomisvoiman pohjalta. Kuvataiteissa muotojen elastisuus ja moniulotteisuus, värivivahteiden mitä hienoin kirjo, musiikissa ennen kuulemattoman vienot tai vaikuttavat melodiat, rohkeimmat sopusoinnut. Ei voinut välttyä ajatukselta, etteikö Ervast olisi ollut itse tuota kaikkea todistamassa. Samanoloisen vaikutelman saa myös sanoistaan: ”Sitä taiteilijaa – ja sanokaamme samalla runoilijaa – kunnioitetaan ja jumaloidaan, joka paljastaa ihmisille aavistamattomia näköaloja ja opettaa heitä silmäilemään niin syvälle aineellisiin ilmiöihin, että he niistä vapautuvat ja nousevat niiden yli kauas ja korkealle”.

Tulevaisuuden yhteiskunnan valtiollisista ja yhteiskunnallisista oloista kuudennen juurirodun aikana Ervast ilmaisee, että yksi asia mikä on silloin oleva aivan mahdoton, on kansojen välinen sota. Ei ole enää niin kehittymättömiä ihmisiä, jotka eivät näkisi, vaikka sitten luonnonmuistia apua käyttäen, astraalisia kauhuja, joita murhaaminen tuottaa.
Ajatuksia herättävä on myös Ervastin käsitys ja tulevaisuudennäkymä hallitsemisesta. Kuudennessa juurirodussa ei kuka tahansa voisi hallita, eivätkä myöskään suuret joukot. Astraalisesti nähdään, millaisia ihmiset ovat, jonka vuoksi tiedetään valita viisaat johtajiksi. Johtajaihminen ei tarvitse myöskään kruunua päänsä koristukseksi, sillä jos hän on kehittynyt olento, hänen aurassaan näkyvä kruunu ilmaisee hänen sisäisen viisautensa ja samalla hänen asemansa. Ja mitä vielä ihmisten elämään tuossa tulevaisuuden yhteiskunnassa tulee, sen näyttäisi tekevän mielekkääksi , tarkoitukselliseksi ja onnelliseksi myös se, että jokaisella on oma luonnollinen paikkansa. Johtuen sekin tuosta uudesta aistista, selvänäköisyydestä. Koska ihminen on pitkälle luettavissa hänen aurastaan, niin kykynsä, voimavaransa, motiivinsa, pyyteensä ja pyyteettömyytensä, ei kukaan tavoittele suurempaa valtaa tai kunniaa kuin sisässään ansaitsee.
Vaikka kuudennen juurirodun ihminen ei Ervastin mielestä ole läheskään täydellinen, sellainen kuin meidät on tulevaisuuksien tulevaisuudessa tarkoitettu, hän kuitenkin muistuttaa tuon elämän ”paratiisillisuudesta” verrattuna nykyisiin oloihimme. Ja neuvoo meitä olemaan rauhallisia ja antamaan anteeksi niin Jumalalle, Elämälle kuin ihmiskunnallekin tämän hetkinen kehittymättömyytemme, ja katsomaan toiveikkaana niihin mahdollisuuksiin, joita meillä on vielä edessämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti