Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Pekka Ervast: H.P. BLAVATSKY JA HÄNEN TEOSOFIANSA , H.P.Blavatskyn elämä

Pekka Ervast: H.P. BLAVATSKY JA HÄNEN TEOSOFIANSA (kirja, Ruusu-Risti 1932)
Luku 1.
H.P.Blavatskyn elämä ( sivut 7 - 27)

Aikomukseni on nyt tarkastella Pekka Ervastin kirjaa ”H.P.Blavatsky ja hänen teosofiansa”, joka muodostuu kuudesta hänen esitelmästään, ja jota teosta kuvataan Ruusu-Ristin kirjallisuusseuran kustantamien kirjojen luettelossa näin:
”Blavatsky-sarjan viimeinen osa antaa analyysin H.P. Blavatskyn luonteesta ja kertoo hänen kaipuustaan löytää ratkaisu olemassaolon kysymykseen. Kirja esittelee myös H.P.B.:n pääteokset Hunnuton Isis ja Salainen Oppi. Ihmisen syntyperää ja rotujen historiaa esitellään laajalti, samaten yksilön elämää niiden valossa.”
Ervast puhuu Blavatskysta ja hänen elämäntyöstään myös monissa muissa kirjoissaan ja esitelmissään, sekä Tietäjän Aarteistossa, kolmiosaisessa lukemisto-hakemistossa, joissa on kaikkiaan huomattava sivumäärä hänen elämälleen ja työlleen. Saattaakin olla, että liitän tarkasteluuni katkelmia tai huomioita myös noista muista lähteistä.
Yhtenäisen teoksen valitseminen perustaksi ja lähtökohdaksi oli mielestäni parempi ratkaisu kuin jos olisi lähtenyt katselemaan teosofisen liikkeen perustajan työn antia P.E.:n yhden tai muutaman esitelmän pohjalta. Kokeilinkin, mutta vain yhden varaan rakentuen olisi jäänyt pois jokin olennainen,kahden tai kolmen esitelmän rinnakkainen tarkastelu olisi taas avannut enemmän, mutta niitä yhdistävän rungon tai rakenteen luominen ei olisi ollut aivan yksinkertaista. Itse asiat sekä niihin kytkeytyvä henki ovat kuitenkin tällaisessa työssä tärkeimmät, ja niin sitä toivookin aina, etteivät ne jäisi muotoseikkojen tai liian tiukkojen ulkoisten vaatimustensa varjoon. Mieluummin helpommin ja yksinkertaisemmin. Toisaalta mieluisa seikka on myös se, että kirjan sisällys muodostaa jo itsessään pienen rungon ja rakenteen tarkasteluohjelman sisällölle, joka ei ole myöskään ylivoimaisen laaja, käsittäen tässä vuoden -32 painoksessa 106 sivua. Vaikka kirja siis koostuukin esitelmistä, sen aihepiiri vastaa hyvin otsikkoa, ja fokus on selkeä. On juuri sellainen kuin etsin. Lisäksi miellytti kirjan vakava, mutta ilmava yleissävy, ja vaikeidenkin asioiden (lähinnä Blavatskyn elämää koskevien) kohdalla kohottavuus luonteva lähestyttävyys.

Luku 1.
H.P.Blavatskyn elämä ( sivut 7 - 27)

Kun P.E. piti tämän esitelmänsä oli toukokuun kahdeksas, teosofisen liikkeen alullepanijan H.P.Blavatskyn kuolinpäivänä, jota teosofisessa maailmassa nimitetään häntä ja muita teosofisia työntekijöitä muistaen Valkoisen Lootuskukan päiväksi. Tuolloin sattui olemaan myös äitienpäivä. Helena Blavatsky on ollut hänen mielestään monille ihmisille äiti, joka on auttanut heitä heidän henkisessä elämässään yhtä paljon kuin heidän maallinen äitinsä on auttanut heitä aineellisessa elämässä, ottaen huomioon, että jokainen äiti on auttanut lapsiaan myös sisäisesti. Blavatsky on auttanut lukemattomia ihmisiä heidän sisimmän itsensä kannalta, ts. syntymään henkeen.
Hän tuo esiin, ettei aio tällä kertaa puhua hänen elämänkaarestaan, jonka pääkohdat ovat teosofeille tutut lukuisten kuvausten kautta, vaikkei tuolloin vielä ollutkaan saatavissa laajempaa elämänkertaa suomeksi. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa kiehtovasti kerrotusta, jännittävästä, vuonna 1997 ilmestyneestä, Kaija Holstikon suomentamasta, Howard Murphetin 1975 laatimasta H.P.B.:n elämänkerrasta, "Kun päivä koittaa" (Ihmisyyden tunnustajien julkaisuja).
Sen sijaan P.E. tahtoo puhua esitelmässään H.P.:stä yhtenäisemmältä, sisemmältä, ja samalla kuin esimerkin ja mallin kannalta. Kuitenkin hän katsoo aiheelliseksi viitata vielä häneen aikoinaan kohdistettuun, sekä tahalliseen että osin ymmärtämättömyydestä ja väärinkäsityksistä johtuvaan mustamaalaamiseensa, petkuttajaksi ja ties miksi, jonka vuoksi Ervast pitää tärkeänä, että kuulijat, siis tuolloin - edes määrätty teosofisen elämänymmärryksen omaava joukko tajuaa H.P.:n toiselta kannalta; ymmärtää mikä merkitys oli hänen elämällään ja mikä erikoinen ihminen hän oli.
Tuo eroavuus muista ei Ervastin mielestä ollut merkityksellistä niinkään ulkonaisten asioiden, luonteen tms., vaan sisäisten motiivien, inspiraatioiden ja sisäisen tietoisuuden kannalta. Jotta tämä edelleen avautuisi, hän havainnollistaa asiaa erilaisia elämäntyylejä ja -asenteita koskevien kuvausten kautta. Lähtien ajatuksesta, että ihmiset yleensä ovat parempia kuin miksi voisimme heidät umpimähkään luulla, mutta toisaalta tapahtuu myös paljon sellaista,että tuon paremman itsestään annetaan kuihtua tai nääntyä henkiseen nälkään. Ja hän antaa ymmärtää, että monista vallitsevista puutteellisuuksista ja kasvamattomuuksista huolimatta mitä tapaa ja on ihmisten elämässä, on kuitenkin osattava katsoa ylemmältä, jotta huomaisi ihmiselämän olevan kuitenkin saavutuksen luonnon kehityshistoriassa.
Niinpä Ervast on tässä yhteydessä sitä mieltä, että ihmiset jakautuvat itsestään erilaisiin ryhmiin, temperamenttiensa ja sielun asenteidensa puolesta. Tuossa orientaatiossa, jota sanaa hän myös käyttää, näkyy hänen luonteensa ja luontonsa. Toisaalta ihmisiä ”vaivaa” samanlainen tunnusmerkki, niin että ihmiset ovat sittenkin samanlaisia. (Lainausmerkit sanaan lisäsin, koska se oli niin mieltä kiinnittävä.) Kysymys on siitä, ettei olla henkisesti valveilla, vaan eletään vielä paljolti jonkinlaisessa nukkumis- tai horrostilassa, josta Jeesus käyttää vielä vahvempaa ilmaisua – olla kuolleita henkisesti. Eikä se Ervastin mielestä sulje pois oikein ketään, myöskään hyviä ja herttaisia, sympaattisia ihmisiä.
Ennen kuin jatkan noihin jaotteluihin, haluan näkemyksenäni sanoa, ettei P.E.:n tarkoitus ilmeisimminkään ole ollut jakaa ihmisiä mihinkään jäykkiin tai muutaman piirteen/ominaisuuksien mukaisiin stereotypioihin elämää ja ihmistä laajasti ja monitasoisesti muutoin ymmärtävänä. Jotkut ilmaisut ja käsitteet tietysti saattavat nousta aikansa ”sielutieteestä”, mutta ääripäiden esilletuonti on tapahtunut lähinnä havainnollistavassa tarkoituksessa. Ehkä siinä on samalla haluttu selkiyttää myös samojen piirteiden ja niiden vastakohtien olemassaoloa myös kaikissa ihmisissä. Ja lisätä tietoisuutta sekä kiusauksista että niiden voittamisen mahdollisuuksista.
Ensimmäiseksi hän pyytää ajattelemaan mallikelpoisina täydellä syyllä pidettäviä ihmisiä, joista toivotaan myös kasvavan polven ottavan esimerkkiä. Ihmisiä, jotka elävät sitä varten, että kaikki heidän osalleen joutuneet maalliset velvollisuudet tulisivat hyvin täytetyiksi. Sellaisia ihmisiä ovat usein äidit, kaikessa epäitsekkyydessään ja pyyteettömyydessään. Rakastettavina, elämän kauneimpina yksilöinä Ervast pitääkin heitä. Silti hän sanoo, että heitäkin mestariolento pyytää heräämään. "Ei kapinoidakseen tai jättääkseen velvollisuuksiaan, vaan jollakin mystillisellä tavalla tietämään, mitä elämä on”.
Taikka ajattelemaan muutoin tunnollisia, kunnioitettavia, usein uskonnollisia ihmisiä, jotka käyvät kirkoissaan ja suorittavat mitä heidän uskontoonsa kuuluu. Heitäkin mestariolento rohkaisisi ja tukisi makohtaisesti kysymään ja ajattelemaan, mitä elämä syvimmiltään on. Ja P.E. lisää, ettei näillä sanoilla ole tarkoitus langettaa kuvattujen eikä kenenkään ylle tuomiota, eikä arvostella, Sen sijaan saamme kunnioittaa ja rakastaa ihmisiä, eritoten heitä.
Mitallin toisen puolen taas muodostavat ihmiset, jotka ovat välinpitämättömiä, laiskoja ja nautinnonhaluisia. Heitä ei kiinnosta kysellä ja he elävät oikeastaan eläimellisessä tyhjyydessä.
Sitten on aivan toisenlaisia ihmisiä, jotka ovat täynnä toiminnanhalua asettaen itselleen tehtävän. Se voi olla rikkauden saavuttaminen, mutta tunnistavat sisimmässään, etteivät he oikeastaan itseään varten tavoittele rikkautta. Työskentely sen edestä on heille tärkeämpää. Hän ottaa esimerkin miljardööreistä, jotka kokevat, että heidän elämänsä olisi mennyt hukkaan, jos olisivat tavoitelleet rikkautta omaksi hyväkseen, sillä rikkauden vihdoin saavutettuaan he ovat jo menettäneet terveytensä. Innostus on itse tavoittelussa, rikkauden puolesta työskentelemisessä, eikä ole harvinaista, että hyväntekeväisyys liittyy siihen, oman sisimpänsä tyydyttämiseksi, suurienkin summien verran, hän sanoo.
Ja tästä P.E vielä toteaa, että tuollainen motiivi ja mieli tekee rikkauden tavoittelun jossain määrin kauniiksi. Ilman tuollaista usein piilossa olevaa taustamotiivia ihminen saattaisi luiskahtaa helposti väärälle tielle, jolloin hän rakastaa itse rikkautta, rahaa. Tuolloin hänestä voi tulla seikkailija, joka valheella ja kavaluudella ja toisia sortamalla saavuttaa rikkautta. Ja niin hänestä voi tulla saituri, vallanhimoinen nylkyri tai alhainen nautiskelija. Vaikka rikkauden tavoittelijoissa kaikkinensa on siis toiminnanhalua, nämä ihmiset eivät sen enempää ajattele elämää, vaan kokevat syntyneensäkin sitä varten, että tekisivät mikä heitä enimmin miellyttää. Sen tähden sanomme, että he nukkuvat, toteaa Ervast.
Tästä kaikesta johtuen nämä ihmiset ovat nukuksissa.
Sitten hän pyytää ajattelemaan ihmisryhmää, joka tuntee suurta halua käyttää voimaa ja valtaa, niin että se tarve suorastaan asuu heidän käsissään ja aivoissaan. He ovat synnynnäisiä sotilaita, jotka uskovat vaistomaisesti väkivaltaan, kun asia käsitetään laajasti, kuten ajattelisin - niin että esimerkiksi tarttuvat luonnostaan kiinni toiseen ihmiseen, jos hän heidän mielestään tai tiettävästi aikoo tehdä pahaa. Näin ollen, katsottaessa heitä parhaimmalta kannalta he ovat ihmisiä, jotka uskovat ja kokevat olevansa ikään kuin syntyneet tietämään, mikä on oikein ja mikä väärin, niin että he tahtovat väkivallalla estää pahaa ja voimalla puolustaa oikeutta. Isänmaan rakkauskin saattaa ilmentää sitä, ja uskonnolliset sodatkin saavat usein alkunsa siitä temperamentista, että järjestystä täytyy pitää maailmassa, sitä varten ollaan.
Ervast arvioi sen olevan tietyssä mielessä kaunistakin, niin kauan kuin ollaan selvästi tietoisia siitä, että vain oikeuden puolesta on oltava voimakkaita, vain vääryyttä vastaan noustava. Sen sijaan temperamentin nurjan puolen osoittaa se, jos väkivallan käytön oikeuden tai muun toisen hallitsimisen tahdon omaava ihminen toimii ikään kuin itse olisi mallikelpoinen ihminen. "On vain tahto hallita, käskeä ja saada tottelemaan, ja hän on usein varsin julmakin." Esimerkkejä löytyy useita historiassa. Koska heissä ei mielestään ole syytä, ei "heidän elämässään ole kysymysmerkkejä, mutta huudahdusmerkkejä kylläkin paljon." Henkisesti katsoen he ovat nukuksissa.
Seuraavaksi P.E. nostaa näkyviin ihmiset, jotka ajattelevat, etsivät, kysyvät, saavat inspiraatioita, mutta tuo kaikki koskee ainoastaan n.s. luonnollisia asioita. Totuutta he kylläkin etsivät, mutta vain tieteellistä totuutta, näkyväisen luonnon lakeja. Tiedemiehet, tutkijat, keksijät ovat näitä, vieden kulttuuria eteenpäin. Mutta hekin nukkuvat elämään nähden.
Ja sitten on vielä ihmisiä, jotka kyselevät kyllä jonkin verran elämän ja kuoleman asioita, mutta ei siten että niinkään itse tahtoisivat niistä tietää, vaan koska heidän täytyy edustaa tämänkin asian suhteen hteiskunnassa yleistä ajatusta. He ylläpitävät vanhaa, pintapuolista elämänkäsitystä, jonka turvissa on kauan eletty. Ja jos heitä kiinnostaa tutkia tai ”harrastaa”- henkisiä asioita sen kaiken ulkopuolella, he tahtovat tehdä sen taustaorganisaationsa vaikutusvallan puolesta ja tukemiseksi. Ehkäpä silloin nuo omakohtaiset löydökset myös typistyvät sen ehtoihin”, näin omana ajatuksenani lisään.
Tällainen olisi Ervastin sanoin nurea puoli ajatusta käyttävien ihmisten ryhmässä.
Kenestä sitten voidaan sanoa, että hän on henkisesti hereillä? Ja mitä se merkitsee, mitä siihen kuuluu? Ervast kysyy ja kiinnittää huomion Helena Blavatskyyn. Ja tavalla, kuin vain voi ihminen, jolla on kyky katsoa toisen persoonaan ja sen läpi, hänen sisäisiin olemuspuoliinsa puolueettomasti, ja tehdä johtopäätöksensä elämän kaiken kattavan viisauden ja tarkoituksenmukaisuuden kannalta, hän antaa ymmärtää H.P.:n olleen ainutlaatuisen ihmisen. ”Hän tulee tänne kuin toisesta maailmasta. Ei hän pienenä lapsena tiedä omaa elämäntehtäväänsä, mutta hän on pienestä saakka toisenlainen kuin muut. Hän seurustelee näkymättömän maailman kanssa, hän keskustelee haltioiden ja keijujen kanssa.” Toisenlainen elämänkäsitys muotoutuu jo tuolloin, lapsena. Hän on ihmettelijä, kapinoitsija, joka ihmettelee mitä varten tämä kaikki on, mihin ihmiset pyrkivät. Sillä hän näkee enemmän kuin muut, myös hyvän, korkean enkeliolennon, ensin näyssä ja myöhemmin elävänä ihmisenä. Mestarin, joka oli sitten kokohänen elämänsä ajan auttajansa. Näkee ensimmäisen kerran Lontoossa, silloin, paettuaan pettyneenä, järkyttyneenä pikaisesti solmitusta avioliittoaan muualle päin maailmaan. Ja poimittuna muutamista kohdista, koskien sitä, mitä Helenalle sisäisesti noina vuosina muutenkin tapahtuu:
Hänelle selviää, että olemassaolo on jotain aivan muuta kuin mitä ihmiset olettavat. Ja että vähän ollaan vielä kehittyneitä kun ajatellaan sitä ihannetta, jota kohti ihmiskunta pyrkii. "Täällä ollaan kuin lasten kamarissa, telmitään ja tehdään tyhmyyksiä ja oikeastaan estetään elämän kulkua." " Elämä on suuri koulu, ja ihmiset lapsia, jotka käyvät elämän koulussa."
Elämän merkityksen selviäminen on siis Blavatskylle valtavan tärkeä asia. Eläytyen Ervast kuvaa, kuinka H.P. näkee, miten on aina koetettu saada ihmisiä hereille, avata heidän silmänsä, jotteivät he tietämättömyydessään aina aiheuttaisi itselleen ja toisilleen kärsimyksiä, mutta on oltu niin kiinni materiassa, ettei se ole tuottanut tulosta. Nyt hänkin tahtoo tehdä jotain, koko sielunsa hehkulla, koettaakseen herättää heitä, ja hän puhuu siitä Mestarilleen. Ja hän saakin tehtäväkseen valmistaa itseään ihmiskunnan herättäjäksi. Se merkitsee tutustumista kansoihin ja uskontoihin ja parhaimpaan, mikä niissä piilee. Ja poiminnoin Ervastin kertomana edelleen:
Jo aiemminkin maailmaa kiertänyt ja totuutta etsinyt Helena tarttuu nyt entistä tietoisemmin työhönsä, kiertäen maailman kaikissa kolkissa ja löytäen ihmisiä, jotka olivat "ajatelleet enemmän kuin muut.” Kielikään tai sen paikoittainen puute ollut esteenä, keskustelu ja kontakti toteutui usein silmien välityksellä, sisäistä tietä sielujen kosketuksen välityksellä. Helenalle selvisi, että koska mikään herätyshuuto maailmalle ei voisi tulla kysymykseen, hänen tuli esiintyä opettajana. Sitä varten hänen täytyi tietää jotakin siitä, mitä ihmiset ovat voineet ja voivat tietää maan päällä. Lisäksi hän tahtoi oppia sanomaan sen ihmisille siinä muodossa, jota maailma haluaa kuulla.
Sillä kuinka olikaan, itämailla oli viisautta, jopa luostareita ja yhdyskuntia, jotka koettivat ohjata ihmiskunnan kohtaloa. Mutta silti H.B. joutui toteamaan, että itämailla oltiin nukuksissa. Länsimailla tilanne sama, Jeesus Nasaretilainen oli länsimainen suuri opettaja, mutta varsin vähän välitettiin hänen opistaan. Ihmiskunta näyttäytyi Helenalle suurena orpona, joka juuri tietämättömyytensä takia oli vaarassa syöksyä sitä onnettomuutta kohti, jonka Mestari oli hänelle näyttänyt. Ja tämän asian korjaamisen eteen hän tahtoi tehdä työtä ja antaa kaikkensa elämässä.
Ja Ervast palaa taas kysymykseen hänen sisäisestä laadustaan, ihmisenä, tuoden mm. esiin, että kun tavalliset ihmiset tavoittelevat yleensä persoonallista onnea, niin H.B tunsi itsensä ihmiskunnan äidiksi, joka tahtoi koota siipiensä suojaan kaikki ne, jotka kuuntelisivat hänen ääntään.
Ja mitä oli tapahtunut tuolloin, 41 vuotta Blavatskyn kuoleman jälkeen, jolloin Ervast piti esitelmäänsä? Suin päin oli ihmiskunta syöksynyt sodan kitaan, Ervast Toteaa. Mutta myös sen, että H.B. sai suurta aikaan. Kun ottaa huomioon, että tuhannet, ehkä miljoonat ihmiset ovat omaksuneet teosofisen maailmankatsomuksen, mutta vielä suurempaa on Ervastin mukaan se, että hän on valmistanut uuden ajan ja uuden sivistyksen tuloa, semmoisen yhteiskunnan ja yhteisen elämän tuloa, jossa ihmiset edes jonkin verran ajattelevat toisiaan, ratkaisevat taloudellisia kysymyksiä toisilla periaatteilla kuin ”nyt”, (eli esim. tuolloin, esitelmän aikoihin - 83 vuotta sitten), ja muutenkin yrittävät toteuttaa veljeyttä, ensin pienemmissä piireissä, sitten suuremmissa.
Ervast myös valaisee tuon työn olevan vielä suurimmaksi osaksi näkymättömässä maailmassa, henkimaailmassa, jossa tapahtuu itsetietoisempi valmistus tulevaa aikaa kohti kuin maan päällä. Mutta suurin osa H.P.Blavatskyn, Metarinsa pyynnöstä alkuun panema työ tehdään tässä näkyväisessä maailmassa teosofisissa seuroissa, kuten Ruusu-Ristissä, hän esitelmässään sanoo, ja jo tätä päivää ajatellen, mielestäni, myös muissa saman elämänymmärryksen omaavissa ryhmissä ja ihmisten kesken. Joskin ihmisissä näyttäisi olevan enemmän ja yhä enemmän tietoa aikakausien ja kansojen yhteisestä elämänviisaudesta moninaista kautta, taikka jotenkin luonnostaan, muutenkin.
Pekka Ervast sanookin, että olemme historiassamme kohdassa, jossa uusi kulttuuri on tuleva maan päälle. Ei äkkimuutoksella, vaan sisästä päin sielujen sisäiseen maaperään kylvettyjen siementen kypsyessä. Ja myös kuoleman jälkeen, tuonelan ja taivaan koulussa, ihmistä opetetaan aina valmistumaan uutta aikaa varten, niin että elämä maanpäälläkin muodostuu itsetietoiseksi kouluksi, ”paradiisiksi”(P.E.:n käyttämä sanamuoto). Kielitieteilijänä hän vielä valaisee, että paradiisilla tarkoitettiin ennen semmoista koulua, jota ihmiset tietoisesti kävivät. Ehkäpä myös nopeaa tietoisuuden tason, ja erilaisten elämänmuotojen ja voimatodellisuuksien ymmärryksen lisääntymistä ajatellen, voidaan kokeakin oltavan ainakin jo osittain tuossa Ervastin mainitsemassa uudessa kulttuurissa ja ajassa. Vaikka se ei yksistään riitä. Eettisyyden ja ihmisyyden valon olisi saatava kulkea aina ja kaikessa etenemisessä jo kuin edellä ja ennakkoon tiellä.
Ervast uskoo elämään itsetietoisena kouluna, tuohon Blavatskynkin vahvaan näkemykseen, jossa toiset ovat vähän vanhempia kuin toiset, mutta ero ihmisten kesken on lopulta pieni. Kuitenkin vanhemmat voivat opettaa nuorempiaan, mutta yhtä lailla kaikki oppivat toisiltaan. Ja siihen, että syntyy pieniä uuden yhteiskunnan siemeniä, ja sitten nuo siemenet kasvavat ja valo leviää.
Blavatsky oli leijonasielu, joka uskalsi heittää tulisoihdun keskellemme, Ervast toteaa. Ja muistuttaa vielä samasta mistä useissa kirjoituksissaan; että kehityksen aika olisi nyt, ettei meidän tarvitsisi tehdä niin kauan työtä henkimaailmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti