Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Pekka Ervast: H.P.BLAVATSKY JA HÄNEN TEOSOFIANSA, Paljastettu Isis

Pekka Ervast: H.P.BLAVATSKY JA HÄNEN TEOSOFIANSA
Luku 2. ”Paljastettu Isis” (sivut 31 – 47)

Tietäjän Aarteistossa (Osa I, s.86) Pekka Ervast toteaa H.P.Blavatskyn teosofisen työuran alkaneen 1500- sivuisen Isis Unveiled-kirjan kirjoittamisella, teoksen, joka paljasti lukijalle vanhanajan mysteerioiden ja jumaluusoppien salaisuudet sekä osoitti, kuinka paljon enemmän muinaiset viisaat vihityt tiesivät Jumalasta ja ihmisestä, näkyvästä ja näkymättömästä luonnosta, kuin materialistiset tiedemiehet noina aikoina. Tässä tarkasteltavana olevan Ervastin kirjan, H.P.Balavatsky ja hänen teosofiansa, toisessa luvussa mainitaan tuon Blavatskyn suurteoksen nimi kokonaisuudessaan (engl. ja suom.), sellaisena kuin se oli ilmestyessään New Yorkin kirjakauppoihin vuonna 1877: ”Paljastettu Isis, mestariavain muinaisen ja nykyisen tieteen ja jumaluusopin salaisuuksiin”. Kansilehdellä H.P.B, kirjoittaja, oli maininnut itsensä myös teosofisen seuran kirjeenvaihtaja-sihteeriksi.
Ervast kertoo, ettei suuri yleisö tiennyt teosofisesta seurasta paljoakaan, sillä kokoontumiset eivät olleet julkisia, ja seuraan kuuluvia oli vähän. Ehkä arveltiin kuitenkin kokouksilla olevan jotain tekemistä henkimaailman kanssa, koska jo useamman vuoden H.P.B:n nimi oli ollut sanomalehdissä sekä spiritistisen liikkeen aikakauskirjoissa, ja tuo nimikirjoitus oli aina puoltanut sellaista, että näkyvästä maailmasta käsin voitiin olla yhteydessä näkymättömään n.s. mediumien välityksellä. Mutta hänen näkemyksensä poikkesi spiritistien tärkeimmästä ”uskon pykälästä”, siitä että vain vainajien henget ilmestyivät istunnoissa. Kysymys oli paremminkin kaikenlaisista näkymättömän maailman voimista, samanlaisista, joita oli ihmisessä itsessään sekä näkymättömässä luonnossa. Näkemyserot johtivat jonkinasteiseen ristiriitaan spiritistien kanssa, joiden asiaa hän oli muuten aina puolustanut.
Jo tältä pohjalta ”Paljastettu Isis” herätti Ervastin mielestä paljon huomiota. Hän kertoo, että sitä luettiin tieteellisellä taholla sekä totuudenetsijäin ja muuten spiritististä liikettä mielenkiinnolla seuranneiden ihmisten keskuudessa. Se sai amerikkalaisessa lehdistössä paljon kiittäviä ja ylistäviäkin arvosteluja. Kaksi lisäpainosta, jotka otettiin, menivät myös nopeasti kaupaksi. Mutta jotkut uskonnolliset piirit ja äänekkäimmin ne, jotka eivät olleet edes lukeneet kirjaa, tuomitsivat kirjan antikristilliseksi, koska siinä ”ylistettiin” pakanallisia uskontoja ja ”pilkattiin” kristinuskoa. Kirjaa pidettiin jopa häväistyksenä kristikunnalle, kuten P.E. myös toteaa.
Ja jatkaen Blavatskyn ajatuksista ja samalla omana näkemyksenään hän kuvaa, että jos nämä ”hyvät kristityt” olisivat lukeneet kirjan, olisivat he huomanneet H.P.B:n jo esipuheessaan sanoneen, ettei hänen teoksensa ole kirjoitettu suurta yleisöä varten, ei edes kaikkia kristityitä varten. Mutta hallitsevana oli tuolloin ennakkoluuloisuus ja vain oman uskonnon pitäminen ainoana oikeana, josta syystä Blavatsky oli arastellutkin kirjansa lähettämistä kristittyyn maahan ja kansaan. Mutta kokemuksensa ja tietonsa siitä, että on ollut ja on myös kristittyjä, jotka todella pyrkivät seuraamaan Kristuksen jälkiä, oli sanut hänet tekemään niin, samalla kun häntä oli surettanut, jos tulisi heitä kuitenkin tuolla teollaan loukkaamaan. Yhdestä asiasta oli ollut kuitenkin varma: ”sanallakaan ei hän loukkaa itse tuon ihmeellisen profeetan ja suuren reformaattorin, Jeesus Natsarealaisen oppia ja elämää, sillä hänen oppinsa ja elämänsä on ihmiskunnan ainoa pelastus, ja kristikunta tulee vasta sitten saavuttamaan harmonisen kulttuurin ja onnen, kun se alkaa noudattaa suuren opettajansa elämänoppia ja neuvoja”. Toisen osan teostaan H.B. omistikin teologisille kysymyksille.
Ervastin esitelmässä tulee elävästi ja kiinnostavasti esille H.B.:n näkemysten ydinkohtia vanhojen uskontojen merkityksestä. Elävyys tulee myös esitystavasta, joka on puhetta ikään kuin H.B:n ajatuksin ja sanoin tai vähintäänkin samassa hengessä, koskien mm. tietämättömyydestä ja ennakkoluuloisuudesta ja ahdasmielisyydestä vapautumisen tärkeyttä ja merkitystä. Vaikka siitä onkin kaikenlainen määräily ja käännyttäminen kaukana, hän alleviivaa Blavatskyn esille tuomaa rohkeutta tutkia, nähdä ja tunnistaa suuria yhteisiä totuuksia vanhain pyhäin uskontojen kesken. Mm. tähän tapaan viestii hänen mielestään H.P. Blavatsky teoksessaan Paljastettu Isis: ”Teidän täytyy mennä pyhiin kirjoituksiin ja tutkia kirjoja, jotka ovat säilyneet, jos tahdotte tietää, mitä uskonto on. Sillä ette voi tietää, mitä uskonto on, jos ainoastaan katsotte silmänne sokeiksi omiin kirkkoihinne”. Tai kuten esitelmässä jo hieman aiemmin: ”Teidän on mentävä taaksepäin muinaiseen Intiaan; sieltä löydätte nykyaikaisen sivistyksen perustukset ja uskonnollisen hartauden sekä korkeassa että yksinkertaisessa muodossa”. Hän tuokin esille joitain kristittyjä, oppineita henkilöitä, jotka ovat tunnustaneet vanhoissa uskonnoissa olevan paljon totta, jaloa ja kaunista, josta meillä ei ole aavistustakaan, lähdettyään vapaalla ja kyselevällä mielellä matkaan.
Henkisenä opettajana P.E. tuo sitten esiin, kuinka Blavatsky suuressa teoksessaan puhuu laajasti monenlaisista opeista, näyttäen havainnollisesti miten erilaiset kristityt dogmit ovat syntyneet, ja mitä toisissa uskonnoissa puhutaan samasta asiasta. Todeten mahdottomaksi viivähtää kaikissa noissa asioissa, hän tähdentää nyt vain yhtä yhteneväistä asiaa uskontojen kesken, nimittäin että ihminen on kolminainen olento. Kristityllä puolella siitä kertovat mm. Paavalin kirjeet, joissa sanotaan ihmisen olevan henki, sielu ja ruumis ovat hyvänä esimerkkinä.
Mutta Ervast kertoo tai muistuttaa, että ”Isis Unveiled” puhuu myös siitä, kuinka koko maailmankaikkeus on kolmiyhteinen samalla tavalla. ”Sillä emme näe maailmasta ympärillämme kuin näkyväisen maailman, mutta tämä on ainoastaan vaillinainen peilikuva siitä, mitä maailma itsessään on”, ja jatkaa, että se on sielumaailma, paljon rikkaampi ja täynnä muotoja ja eläviä olentoja kuin tämä näkymättömästä ulos vuotanut näkyvä maailma. Kuvat kaikesta menneestä ja aavistus tulevaisuudestakin siellä on. Vain nykyisyys on, mutta ei sitäkään oikeastaan, sillä se muuttuu alituiseen menneeksi, ja tuleva on aina edessä, pudoten nykyhetkeen yhtä mittaa. Näin on aikakin harhakäsite, P.E. sanoo ja selkiyttää edelleen, että kosmoksen takana on iankaikkinen, ja se on henki, jota myös nimitetään Jumalaksi. Iankaikkinen, joka on tehnyt ihmisenkin hengeksi kuolemattomaksi.
Blavatskyn tavoin Ervastkin tuntuu painottavan tieteen ja teologian välistä ristiriitaa, erityisesti tuolloin H.B:n suurteoksen ilmestymisen aikoihin vallinnutta. Ei käy selvästi esille, kokiko hän omana aikanaan tilanteen yhtään helpottuneen, mutta ilmeisestikään niin ei ollut ehtinyt tapahtua, ainakaan suuremmassa määrin. Ehkäpä tänään olisi tilanne olisi heidän mielestään jo hieman toisin.
Mutta kuten esitelmästä käy ilmi, tuolloin, vuonna 1877 oli ristiriita siinä, ettei teologia osannut tarjota todistuksia henkisistä asioista, vaan vetosi aina sokeaan uskoon ja sanoi, että ihmeitä on olemassa. Ne kertoivat Jumalan kaikkivallasta, ja ne todistivat samalla uskonnon jumaluuden. Siitä seurasi, päättelee Ervast edelleen, ja niin myös ilmeisesti H.B. teoksessaan, että Jumala voi tehdä niin suuria ihmeitä, että voi olla kuin ristiriidassa itsensä kanssa. Ja vielä, näin vapaasti ilmaisten, voi myös muuttaa päätöksiään, tänään näin ja huomenna toisin.
Mitä tieteeseen taas tulee, se tutki vain näkyvää maailmaa ja sen lakisiteisyyttä. Ihmeisiin ja uskontoon se suhtautui nauramalla; mikä olisi Jumala, joka loukkasi omia lakejaan? P.E. päättelee, kuten moni varmaan lukijanakin, että se olisi ollut kaunis väite, jos tiede olisi ollut itse täysin tietoinen asioista. Ja nyt etenkin Blavatskya ja hänen teostaan silmälläpitäen, P.E muistuttaa, ettei tiede ollut tietoinen kaikista asioista. Johtopäätökset muuttuivat, huominen havainto saattoi tehdä tyhjäksi eilisen. Suuri yleisö ei tiennyt mihin suuntaan kallistua. Teologia veti niitä, jotka eivät jaksaneet ajatella, tiedemiehet ja heidän seuraajansa vajosivat ateismiin ja materialismiin. Näin asiasta P.E., tässä tiivistäen. Ja hän jatkaa teoksesta, että H.P.B omisti paksun osan sen näyttämiseen ja todistamiseen, että on aina ollut olemassa maailma, erilainen kuin se, jota voi vain vasaralla hakata, ja että aina on kansojen keskuudessa ollut tuota viisautta, tietoa näkymättömästä elämästä.
Esitelmänsä loppupuolen P.E. on varannut otteelle Paljastetusta Isiksestä, kahdesta kohtaa. Ensin teoksen alusta pitkähkö yhtäjaksoinen, ja lopuksi sanat, joilla H.B päättää teoksensa. Jos ote olisi ollut lyhyempi, olisi sen voinut liittää sellaisenaan tähän tarkasteluun, mutta koska se on neljän viiden sivun mittainen tässä P.E:n kirjassa, josta tämän kertainen kirjoittelusarja koostuu, ja kertoilemalla esitetty lyhennetty versio olisi saattanut häivyttää pois oikean tekstin ydintä ja henkeä, ohjaan lukijan ainakin tuota katkelmaa ajatellen, mutta miksei muutenkin, P.E:n kyseisen esitelmän ääreen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti