Vaikka uskonnoissa puhutaan Jumalan rakkaudesta ja ihmisten keskinäisestä rakkaudesta tähän liittyen, kristinuskon erityispiirteenä on Ervastin mukaan se, että siinä puhutaan Jumalan rakkaudesta maailmaan, ihmistä ja hänen pienimpiäkin huoliaan kohtaan. Kuitenkin kokemukset elämässä sotivat usein tätä uskoa vastaan, eikä ajatus Jumalan isällisestä rakkaudesta ”oman poikansa uhraamisineen” ole ollut järjelle selvä eikä helposti omaksuttavissa. Ymmärrettävää P.E.:n mielestä onkin jos kysytään: Onko todella olemassa Jumala, joka rakastaa maailmaa, vai onko Jumala vain totuutta ja oikeutta? Onkohan olemassakaan sellaista Jumalaa, joka on rakkaus?
Hän tuo esiin omasta ajastaan, tähänkin päivään soveltuen, että tutustuminen tieteelliseen maailmankatsomukseen on saattanut vielä lisää häivyttää uskoa ”Jumalan isälliseen rakkauteen” ja lisännyt epäilyjä. Poimien ja tiivistäen: Tiedetään mitä eri aineitten välisessä yhdistymissä tapahtuu. Myös että atomien välillä vallitsee ns. kemiallinen affiniteetti eli taipumus lähestyä toisiaan, ja että tämä taipumus vallitsee kaikkien taivaankappaleiden välillä. Rakkaudeksi nimitettyä ei olisikaan vain ihmisten välisissä suhteissa, vaan sitä ilmentävät myös kemian ja fysiikan vetovoimat. Ja monta muuta seikkaa, kaiken aikaa löytyvää uutta. - Luonnontieteen kannalta maailmassa ei ole muuta johtoa kuin raudankovat luonnonlait, joiden rikkomisen seurauksista usko auta.
Tähän maailmankuvaan ei Ervastin mielestä tarvitse pysähtyä. Hän jatkaa, tähän tapaan: Kun ajattelee ja koettaa ymmärtää syvemmin tyytymättä materialistiseen näkökantaan voi huomata, että juuri järkeä käyttämällä voidaan päätyä ja nousta henkisempään maailmankatsomukseen. Sellaiseen, jossa myös ihmiselämän pulmat on ratkaistavissa. Teosofinen maailmankuva myöntää luonnon lait, mutta myös laajentaa tieteen käsityksiä: Maailmalla on myös näkymätön, sielullinen puolensa, yhtä järkähtämättömän lakisiteinen kuin näkyvä maailma. Tätä lakisiteisyyttä nimitetään karman laiksi, joka merkitsee myös, että ihminen sielullisena ja henkisenä olentona syntyy monta kertaa maailmaan. Ihminen itsessään on kuolematon ja hän voi persoonallisessa tajunnassaan saavuttaa kohdan, jossa hän muistaa ennenkin olleensa maan päällä. Niin ollen kaikessa siinä, mikä on persoonallisuudenkin muodostanut on mukana jotain kuolematonta.
Hän johtaa edelleen pohtimaan, kysymyksin ja vastauksin tähän tapaan: Vaikka ymmärtääkin ihmishengen kuolemattomuuden niin onko ihmiselämä vain kylmän oikeuden, karman varassa, ilman että on olemassa mitään isällistä huolenpitoa? Tarvitsee vain muistuttaa itseään, kuinka paljon tapahtuu sellaista, kuten pelastumista hengenvaarasta suorastaan yliluonnollisen avun turvin. Ja vaikka se jäisikin tuntumaan yksityistapaukselta, unohtuakin, ei hengen tien kulkijana voi syrjäyttää näitä tapauksia, joissa tulee esiin näkymätön johto ja merkillinen suojelu. Se saa myös kysymään, osaako teosofia selittää Jumalan rakkauden ja huolenpidon, osaako se selittää sen järkevästi? Vastaus löytyy hänen mielestään opetuksiin syventymällä.
Otsikkoon suunnaten P.E. toteaa, että samalla kun teosofia pitää kiinni oikeudesta, osaa se sovittaa siihen myös kysymyksen Jumalan rakkaudesta. Ja myös kiintoisasti, elävöittäen: Paitsi näkyvä on olemassa myös näkymätön maailma, jossa ihminen on kuolemansa jälkeen samana persoonallisuutena ja samoine tunteineen kuin eläessäänkin. Mutta ei vain vainajia, paljon muitakin olentoja, enkeleitä, luonnonhenkiä jne., ollen luontoon ja ihmisiin nähden persoonallisessa suhteessa. Nekin ovat karman lain alaisia toimien usein toivomuksiemme toteuttajina, auttajinamme. Ihminen voi esimerkiksi olla hädässä jonkun läheisensä vuoksi ja rukoilee hänelle apua. Hänen rakkautensa voima voi toista auttaa, mutta luonnonhenget, vainaja tai muu olento voivat olla sen toimeenpanijoina. Jostain vaarasta pelastuminen tapahtuu usein myös toisten olentojen välityksellä.
Jumala on verrattavissa persoonalliseen olentoon, joka ihmisiä rakastaa, Ervast opastaa. ”Tai Isään, joka ei ketään lapsistaan suosi toisten kustannuksella, vaikka ehkä rakastaa eniten pienintä ja heikointa.” Vielä, tiivistäen: Hänen tajuntansa ei ole ulkopuolellamme, vaan hän kantaa meitä sylissään. Ihminen on Jumalan poika, ja kaikki ihmiset ovat täydellisiä hänen sydämessään. Sen tähden Jumala on antanut pahankin tulla maailmaan, että ihminen tulisi vapaaksi olennoksi, joka itse voi valita hyvän ja hylätä pahan, niin että Jumala voi rakastaa hänet täydelliseksi. "Tämä on teosofian selitys, ja tämä on myös tosi kristinuskon sisällys. Kristinuskon, jonka tehtävä on paljastaa meille Jumalan rakkauden mysteeri."
