Pirjo Rossi: MITÄ ON KALEVALA, 1.runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/johdanto-osa: Mitä on Kalevala)

Tällä kertaa ajattelin katsahtaa vähän taaksepäin Ervastin elämäntyön tarkastelussa joidenkin aiempien tekstisisältökokonaisuuksieni kautta.

Vuonna 2014 kirjoitin Kalevalan avaimesta mm. näin:

"Olen usein kirjaa lukiessa todennut, että sen ajatukset ja välillä jopa yksittäiset lauseet asettuisivat herkästi kertovaksi runoksi tai runoelmaksi. Ervastin kieli on jo luonteeltaan sointuisaa ja runollista, se voi johtua osittain siitä. Mutta Kalevalan avaimen taustalla solisee muutenkin runous, itse Kalevala, ja tarttuu ilmeisesti vastaavaan suoneen lukijassakin, jos ei kirjoittamalla, niin sitten muuten, ja vaikkei kalevalamittaisesti, niin tavanomaisemmin runosoinnutteluin kanavoituna. Näin kävi itselleni nyt kun aloin alkusyksystä, pitkän ja lämpimän, ”kalevalaisuutta huokuvan” kesän jälkeen taas paikoitellen syventyä kirjaan. Ja koska samoihin aikoihin ilmeni, että olisi mahdollisuus jälleen koota yhteen viime vuosien aikana syntyneitä runojani ja saada ne julki kirjan muodossa Ihmisyyden Tunnustajien kautta, päädyin laatimaan kyseiset runoelmat kirjan kahdesta keskeisestä osa-alueesta, johdannosta sekä Sammon hakemisesta, tähän samaan kirjaan. "

On ilo tuoda nyt myös esiin noita runoelmiani "Avaimen" pohjalta toivoen niiden lisäävän entisestään kiinnostusta tuohon P.E:n loistavaan teokseen.

Ensimmäinen runomukaelma johdanto-osasta nousee luvusta "Mitä on Kelevala", muotoutuen näin:

MITÄ ON KALEVALA

Nostipa esille Elias
runojamme rivittäissään
laulujamme lajittaissaan
kansamme uskon ja ihanteet
elämäntavat ja tavoitteet
eepokseen vertaansa vailla
kotona sekä ulkomailla
tutkimuslähteeksi tuoden
Pohjolan pienen korpikansan
runollisuuden ja muinaisuuden
tietäjäin tiedot ja sankaruuden.

Jo itsessään eepos tuo Sampo oli
herättäin kansan unestaan
henkisen ravinnon jauhantaan
ja maan tultua itsenäiseksi
se omalta osaltaan muodostui
aikuisuutemme todisteeksi.

Ajat vaihtuivat hiipui innostus Kalevalaan
ja vaikka onkin kirjaa kouluissa luettu
näihin päiviin asti
riittävän vakavasti ei olla otettu
lähdekirjana muinaisen historian
henkisen kulta-ajan
perusteena yhtenä väite tai lauselma
ei ole se eepos yhtenäinen
vaan runokokoelma josta kuvautuu
kansan laulaneen urotöistään ja sankareistaan
samoin aihein ja teemoin
monissa paikoissa useissa toisinnoissa.

Mutta arvoa kyllä annettiin Lönnrotille
älylleen terävälle
tunteelleen väkevälle
innolleen koostaa lauluja yhteen
ollen itsekin runonlaulaja
kalevalaisen hengen läpitunkema
pystyessään luomaan eepoksen lähes yhtenäisen
hajanaisista runokatkelmista
joita tarkkaan on tutkittu
tekemistään muistiinpanoista
ja käsikirjoituksista.

On tutkimuksissa paljastunut
eivät kaikki runot Kalevalassa
ole samalta alkujanalta
ovat toiset pakanalliselta toiset kristilliseltä ajalta
mikä tuki ja vahvisti - ei Kalevalasta olisi
kaukaisen menneisyyden muistomerkiksi
ja vaikka runoissa näkyikin piirteitä
muinaisuskonnon elämänkatsomuksesta
ne juontuivat väliajasta pakanuuden ja kristinuskon
kertoen kristinuskosta runollisesti verhotusta.

Ja niinkin on väitetty
ei sisällys lainkaan olisi
Suomen kansan hengestä synnytetty
vaan lainatavaraa germaaneilta
tuliaisina lännen kuninkailta ja sankareilta
runoelmina heidän tietäjistään ja heistä itsestään
niinpä Suomen kansan tietäjähaaveet
väittämäin mukaan muualta nousivat
kuin sen omasta tajunnastaan ja sydämestään.

Ei kiellä Pekka Ervast oikeutusta
tieteellisiltä eikä muiltakaan tutkimuksilta
hän saavutuksia arvostaa
näkemyksille tilaa antaa
mutta tahtoo nyt painottaa –
jos mainitut tutkimustulokset
täysin paikkansa pitäisivät
ne Lönnrotin työn tyhjäksi tekisivät
kaunis muoto runollinen vain jäljelle jäisi
henki ja merkitys kansallinen
muinaismuistojen joukkoon häviäisi
mihin joutuisi silloin lukuisten ihmisten
näyt ja tuntumat Suomen kulttuurista
ja toivonsa haaveensa tulevaisuudesta?

Eikä myöskään tahdo hän jättää mainitsematta
mitä totuuden etsijän silmin voi nähdä Kalevalasta
sellaista mitä on aina aavisteltu
ja tutkimustenkin myötä jo tunnustettu.

On arvo sen omassa itsessään
salatussa sisällyksessään
joka ensinkään ei poikkea siitä
mitä Kalevala itse uskoi Väinämöisestään

Entä mitä tarvitaan - pohtii Ervast kirjoituksessaan
tutkimusten ja väärien tulkintain
lyömiä haavoja parantamaan
vai käykö eepos itse kansan sydämen lääkäriksi?
ja vastaa:

Jos eepos analysoituna haaveemme kumoaa
niin ehkä se analysoituna toisella tapaa
meille haaveiden takaa totuuden paljastaa
osoittaen teoksen toisenlaiseksi mitä on luultu
verrattavaksi kirjoihin joista on paljon kuultu
ja joita pyhiksi kutsutaan.

Jos Kalevala nykyisellään pakanallisessa ajassa vaikuttaisi
siinä kansa kuin kuvastimessa itsensä nähdä saisi
pyrkimyksensä parhaat itsensä ikuisen
siitä hakenut oisi se rauhan ja lohdutuksen
eikö tällainen aarre ja isien perintö hyvä
olisi ollut kirja pyhä?
Aivan varmaan
mikä siis estäisi meitä nytkin eepokseen
samalla luottamuksella ottautumaan.

On pidetty myös hatarana pätevyyttä
Uuden Testamentin historiallisen
silti ei ole järkkynyt uskossaan kristikunta
tai ottanut tyystin sen sisältöön etäisyyttä
se uskoo Jeesukseen
koska Uusi Testamentti todistaa hänen eläneen
ja usko tuo paljon antaa
niinpä ihminen tunnustaa
on Uusi Testamentti pyhä
sillä se puhuu omasta puolestaan.

Niin voi Kalevalakin olla pyhä kirja hälle
ken vapain mielin tutkii totuudenetsijälle
tätä lähtee Ervast nyt tarkemmin pohtimaan.

Pirjo Rossi: KALEVALA PYHÄNÄ KIRJANA 2.runoelma (Pekka Ervast: Kalevalan avain 1.osa/ Kalevala pyhänä kirjana)

2.runoelma

Jatkan nyt järjestyksessä runoelmiksi muovaaviani Kalevalan avaimen ensimmäisen osan lukuja. Tuon ensimmäisen osan nimi on - ”Kalevala pyhänä kirjana” , samanniminen on sen toinen lukukin.

KALEVALA PYHÄNÄ KIRJANA

Hän kysyy onko mahdollista
luoda määritelmää pyhästä kirjasta?
On vastauksensa myönteinen
edellytyksin
ei määritelmä voi olla mekaaninen.

On kaksi katsontakantaa
jotka erilaisuudestaan huolimatta
toisiaan kädestä ottavat
niin että molemmat ilmoittavat
ihmisen tietopiirin jo liikkuvan laajassa mittakaavassa
niin aineellisessa kuin psykologisessa maailmassa
ja toisaalta
molemmat rajoja ihmisen tiedolle asettavat
kun julkistavat
ei kykene ihminen kuoleman arvoitusta ratkaisemaan
ei näkymätöntä maailmaa tutkimaan
eikä Luojaa elämän antajaa
kasvoista kasvoihin kohtaamaan.

Ensimmäisen mukaan
ei olisi sellainen myöskään suotavaa
toinen taas selittää
ei ole mitään tutkittavaa
jolloin ensimmäinen ehdoin tahdoin
silmänsä peittää
toinen käteensä valtikan heittää ennen aikojaan
ja samalla tyhjyyteen rientää
kuolemalta kun elämän kieltää.

Vaan jos on myönteinen avarakatseinen
nöyrä ja vapaamielinen
on helppo myöntää -
voi tieto hyvinkin kauemmas kantaa
kuin ajatus jokapäiväinen
ja kun vielä muistaa
on siihen kutsu ja mandaatti
sillä luonnostaan ihmisen henki kaikkea tutkii
myös Jumalan syvyyden
kirjoittaa apostoli.

Niin kuin on tehtykin
ovathan joka kansassa olleet runoilijansa
profeettansa ja ajattelijansa
jumalanpoikansa vapahtajansa
henkiseen kasvuun tietä avaamassa
ja jos Jeesuksesta tehtiin Jumala
hän itse tahtoi itseään ihmisen pojaksi kutsua
jos taas Jeesuksen olemassa oloa epäileminen
ei Buddhan elämää ole kieltäminen
ja Buddha myös sanoi
seuratkaa minua
tiedän totuuden.

Kun on silmäimme eessä
näiden suurten tietäjäin elämä
kuinka voisikaan heidän tietojaan epäillä
ja silti on lupa sanoa - ehkä he tiesivät vaan
ja edelleen kysyä mahtoivatko he jättää
tietämisestään todistajaa?

Kysymys pyhien kirjojen äärelle johtaa
Ervast muistuttaa
ne todistuskappaleita ovat niissä viisauden tie.
Entä miten siihen taas todisteet kerää?

Totuutena sen ihminen itsessään kohtaa
kun hänessä tieto herää
ja samoihin kokemuksin ja samoihin päätelmiin vie.

Vielä saatetaan kysyä
kuinka sellainen tiedossa syveneminen
voisi näinäkin päivinä olla mahdollinen?
johon vastaus luonnollinen:
kulkemalla tietä jota pyhissä kirjoissa neuvotaan
ja yrittää tiellä pysyä.

Vaikka todistelu tää kehässä kulkee
on se kuitenkin looginen
sillä jos ihminen totuutta etsii
mukaan aikakautisen viisauden
koeteltujen neuvojen opetusten
hänet totuuden tietoon johdetaan
ja hän näkee itse
itse sen todistaa
onko kirja pyhä
osoittaako se tien
jonka kulku henkistä kasvuaan vahvistaa
tiedolla joka olemuksensa kaikkiin kerroksiin vaikuttaa.

Jos niin voi kokea
on siihen silloin kätketty kestävä hyvä
elämän sekä kuoleman viisaus syvä
ja koska ne viisaudet säilyvät
ajasta aikaan pätevinä
on tallentajina ollut viisaita tietäjiä.

Niinpä jos Kalevala nyt
pyhän kirjan mitat täyttäisi
missä merkityksessä sen ymmärtäisi?

Ei ainakaan niin - Ervast toteaa -
että joka lause tai sana kätkisi salaisuuden
sehän nousisi pohjalta taikauskon
tai inspiraatiosta mekaanisen oikeaoppisuuden
mutta mieli- ja ajatuskuvat
puhtaan muodon ja kirjailun verhoamat
jotka Kalevalan runoissa mieltä kohottavat
ja samalla syvältä koskettavat
ovat lähtöisin mysteerioista
jotka tuttuja ovat myös suurista uskonnoista
ja aina pyhistä kirjoista kumpuavat
mikä varmistaa
on Suomen kansassa asunut tietäjiä
ja jotta heitä on voinut syntyä
on kansalla ollut takanaan menneisyyttä
tietoa elämäntaitoa henkisyyttä.

Eikä tarvita enempi todistajia
ovat Kalevalan sankarit olleet suomalaisia
kuinka oisivat voineetkaan
muodon runollisen aito suomalaisen
mielikuville vieraille lahjoittaa
sen muistissaan säilyttäen?

Niinpä Kalevalan syntyä koskien
voi Ervastin sanoin vain todeta
tiedon kukan puhjenneen
maaperältä kansan sydämen ja mielen
ja sen ihanuudesta kertoneen
kansan oman kielen.

(Elämän tenho)

Suuri sydänkivi lähimetsässä

Lähivesiä

Pirjo Rossi: KALEVALAN AVAIN, 3. runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/ensimmäinen osa Kalevala pyhänä kirjana / 3.luku Kalevalan avain)

Kalevalan avain/ensimmäinen osa: Kalevala pyhänä kirjana/3.Luku: Kalevan avain

3. Runoelma

KALEVALAN AVAIN

Kun nyt pyhäksi kirjaksi Kalevalan oletamme
kirjaksi josta tietoa
elämän sekä kuoleman ammennamme
kuinka huomaa sen lukija tavallinen
kuinka on siitä tietoinen
ja mikä on hänelle hyöty sen lukemisen?
Ervast myöntää lukijan kohtaaman vaikeuden:
ei ole helppoa Kalevalan salaista viisautta erottaa
sen muoto kaunis runollinen
voi kyllä suuresti kiinnostaa
kuin myös kuvaukset luonnon ja henkilöiden
jotka vetävät vertoja kirjallisuudelle
maailman parhaimmalle
ja sävy aito inhimmillinen
kohottaa sen korkeammalle
monien Vanhan Testamentin kirjojen.

Joten mistä kohtaa parhaiten
sisällöstä sen kiinni saisi
niin etteivät kertomukset Sammosta ja sen ryöstöstä
fantasiaksi tai taikauskoksi vajoaisi
hän pohtii ja toteaa
on kirja kuin lukittu totta tosiaan
sen ymmärtämiseksi avain tarvitaan

Onhan pyhiä kirjoja
hän edelleen opastaa
joita on verrattain helppo lukea
kuten Uutta Testamenttia
jonka keskiössä liikkuu miten elää ja toimia
löytääkseen mielenrauhaa elämänvoimia
ja mitä on ihminen elämä Kristus ja Jumala
unohtamatta lähimmäisrakkautta
eettisyyttä ja moraalia.

Se kirjoitettu on ajalle ihmisille
joille tiedon tie myös vaaroineen vaikeuksineen
tunnetummaksi sai tulla
olihan sivistystaso nousemaan päin
sen sijaan kulttuureissa vanhemmissa
tiedon tien kyllä tiedettiin olevan olemassa
vaan kuvaukset sen luonteesta askelista
salassa pidettiin kuin takavarikossa
ja liitettiin opettajiin tietäjiin
niin muodoin olivat kirjat pyhät
enimmäkseen verhotut
totuudet peitellymmin esiin tuodut.

Vaikka Kalevala käykin vielä uudesta kirjasta
sisältönsä puolesta se
vanhoihin mysteerio-oppaisiin lukeutuu
puhuen kaikesta mitä tapahtuu
kun totuuden tielle antautuu ihminen
viitaten usein
myös maailmaan näkymättömään
sen voimiin olioihin ja olentoihin
joiden kohtaamista ei voinut välttää
tietäjäksi yletessään.

Niinpä ymmärtääkseen Kalevalaa
syvemmältä kannalta
tarvitaan siis vihiä tietäjäin maailmankatsomuksesta
avaimeksi
jolla on mahdollista poistaa tajunnan tukkoja
vääntää auki Kalevalan
ja muiden pyhien kirjojen lukkoja
ja kun kerran selviää
Kalevalan tausta mystinen
ovat vuorossa osviitat tiedon tien
niiden tunnistaminen ja erottaminen.

Miten voi olla mahdollinen
tällaisen avaimen hankkiminen
Ervast kysyy pian antaen vastauksen:
on ratkaisu maailmankuvan
rikkaan ja elävän
teosofisen elämänymmärryksen
viisaiden oman tietäjäin synnyttämän.

Se ymmärrys puhuu
ehdottomasta jumaluudesta
pohjana ilmentymättömän sekä ilmenneen
jonka koskemattomaan rauhaan ja hyvyyteen
uppoutuu lopulta hyvä ja paha
kuin meren syvyyteen.
ilmenneestä jumalasta
ristiriidat ja vastakohdat
ilmentävästä ja sulattavasta
olentojen lukemattomain yhteistajunnasta.

Laista syklisyyden
toisiaan seuraavain muutosten
syntymäin ja kuolemain toistumisen
aikakautisen viisauden johdolla
ihmisyydessä kasvamisen
ja lopulta kehästä vapautumisen.

Vallitsemisesta syysuhteen ja tasapainon ikuisen
mikä tarkoittaa -
ei raukene tyhjiin tai hukkaannu
yksikään voimanpurkaus maailmankaikkeuden
vaan seuraamuksensa kantaa
samalla varmuudella kuin oli se itsekin
seurausta jostakin.

Olemassaolosta Valkoisen Veljeskunnan
kehitystä ihmiskunnan valvovan
ja tarpeen tullen opettajan muodossa
kehitystä näkyvästikin auttavan.

Niinpä Kalevalan avautumisen
kirjana pyhänä Ervastin mukaan
mahdollistaa tieto ja maailmankatsomus teosofinen
ja sen pohjalta nouseva tutkimus
runojen vertauskuvallisten
valaistuna valolla aikain viisauden
lähtien maailman luomisesta
siirtyen ihmisen kehitykseen
inhimmillispsykologiseen
tiedon alkupäähän pääsemiseen
totuuden etsimisessä
sitten silmäyksen luomiseen
korkeampaan henkikehitykseen
pyhyyden tien kulkemisessa
ja siitä katsaukseen saavutettuun tietoon
näennäisesti yliluonnolliseen
sen ilmenemiseen ja käyttäytymiseen
elämässä ja maailmassa
pitäen mielessä Kalevalan syvemmän
esoteerisen merkityksen
sen ollessa taistelussa
valon ja pimeyden
hyvän ja pahan välisen.

Niinkö syviä asioita
sisältyy Kalevalaamme?
Ervast kysyy uumoillen pohdintaamme.

Kyllä vaan enemmän kuin Lönnrot
tai kukaan runonlaulaja aavistikaan
hän toteaa ja jatkaa sanoillaan:

Oli vanhoilla tietäjillä Suomessa
sama varmuus ja tieto syvistä asioista
kehityksen lainalaisuuksista
kuin oli muillakin kansoilla
muodon vain vaihtuessa
kaikki he saivat opastusta ja herätystä
korkeammilta olennoilta
eikä se näinä päivinä herätä ihmetystä
yhä enemmän ajatellaan ja puhutaan
ihmisen kuuluvan
ainakin joissain olemuspuolissaan
jäsenenä henkimaailmaan.

Koska elämänilmiöt pyrkivät
uusin kaarin ja spiraalein toistumaan
jäin itse pohtimaan
kuinka vähän tai ei juuri ollenkaan
lie muuttunut vajaassa vuossadassa
se mitä Ervast toteaa kappaleen lopussa:

Jälleen elämme uudessa ajassa
on hyökyaalto materialismin heikentynyt
ihmisten sieluihin
henkisempi elämänymmärrys hiipinyt
minkä myötä kohotettu arvoonsa ansaittuun
on vanhat pyhät kirjat
ja tervetulleeksi
sisarustensa joukkoon Kalevalamme toivotettu.

Ja hän vertaa vielä Kalevalaa peiliin
kansan itsensä laatimaan kuvastimeen
joka heijastelee sen omaa sielua
sivistystä ja kulttuuria.

Tuo vertaus kuvastimeen on osuva
ja se sopii myös tulkitsijaansa
Kalevalan avaimeen
josta Eino Leinokin totesi
sen olevan sanan paikallaan
ja jonka pohjalle näkemyksensä Kalevalasta nojasi.

Niin myös tuntuu näin Avainta lukiessaan
kuin katsoisi useaan peiliin samaan aikaan
ja kuitenkin yhteen ainoaan
löytäen aina uutta
kokien monta ulottuvuutta
tai niinkin kuin katsoisi peiliin kaksinkertaiseen
kansan sieluun ja kulttuurin kauneuteen
ja samalla haastavampaan
vielä syvempää vastinetta ja evästä antavaan
Ervastin sanoin - mysteeriotietoon
mytologiastamme kumpuavaan
mikä ilmaisu kylläkin saattaa harhaan johtaa
mikäli mysteerion vain mysteeriona kohtaa.

On kysymys kuitenkin samalla
elämän realismista
sen säikeistä verkoista matriisista
ja ihmisen olemisesta siinä kaikessa mukana
milloin heikommat milloin vahvemmat
elämän eväät kontissa.

Varsin merkittävä on anti Kalevalan avaimen
tuon uudenlaisen Kalevala-tutkimuksen
josta Ervast kylläkin itse vaatimattomasti totesi
kosketelleensa syviä asioita vasta alustavasti
ja jatkoikin työtään esitelmiä kirjoituksia
päämääränään aukaista muillekin vastaavanlaisia uria.

Niin kuin on käynytkin
paljon on tutkittu löydetty luotu
nähty valoa koettu hengen paloa
hiihdettäessä latuja Ervastin avaamia
ja aina vaan jatketaan
tuoden aarteita julki
sillä pitkälti aikaansa edellä tienraivaaja kulki.

Herkästi aistii suomalainen
kalevalaisuuden tenhon ympärillään
sitä kuiskivat vuodenajat ja luonto täyteydellään
ja tieten tai tietämättään
voi ihminen kokea väinämöishengen
läheisten seurassa juhlan hetkellä
mutta myös työn ja arjen keskellä
haluna jakaa tai olla tukena
mutta myös sinnikkyytenä omintakeisuutena
tahtona nähdä vaikeudet mahdollisuutena.

Ehkä kalevalaisuudessa sen mukaan
mitä kerrotaan Kalevalan avaimessa
etenkin Sammon taonnasta
sen takaisin hakemisesta
ja lopuksi rikkoutumisesta -
kaikkien onneksi
on kysymys elämän voimasta
joka ihmistä ajaa
aina uudestaan
syvemmän luovuuden lähteelle
ykseystajuntaan
ja samalla sisimmän itsensä äärelle
vaikkei lähdettä ensin huomaisikaan.

(P.R : Elämän tenho)

Pirjo Rossi: Samporetki - runoelman esittely

Kirjani toinen Kalevala-jakso, niin ikään Kalevalan avaimen pohjalta syntynyt runoelmamuotoinen ”Samporetki”, on edellistä huomattavasti laajempi, jonka vuoksi osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi jättää väliviittaukset opettajaan ja esimerkiksi hänen kysymyksenasetuksellisiin painotuksiinsa pois, aivan loppualuetta lukuun ottamatta. Siitäkin huolimatta, että oma mieli ja runon rytmi olisivat välillä vaatineet niitä otettaviksi mukaan tekstiin. Kokeilinkin, mutta siinä tuli esiin se ongelma, että opettajaan viittauksen jälkeiset pitkähköt ajatuskokonaisuudet ja kappaleet jäivät sisältönsä puolesta kuin hakemaan lausujaansa. Sisällön luonteellakin oli siihen tietenkin oma vaikutuksensa. Samoista syistä omien runomuotoisten kommenttien sijoittaminen Ervastin ajatusten väliin ei onnistunut, ellei sitten olisi halunnut siirtää niitä vaikkapa oheen, käyttää eri fonttia tms. Toisaalta ne eivät tuntuneet tarpeellisilta, onhan lukijalle siinä vaiheessa käynyt jo hyvinkin selväksi, että olen pyrkinyt jos en ihan sanatarkkaan, niin ajatuksellisesti tarkkaan Ervastin tekstien mukailemiseen runoelmissani. Omat havainnot ja toteamukset eivät myöskään olisi tuoneet mitään olennaista lisää Ervastin mukaansa tempaavaan esitykseen henkisen Sampo-retken vaiheista, perusteellisine ja järkeenkäypine analyyseineen ja tulkintoineen, joiden tarkoituksena on ilmeisesti myös luoda ajatusjatkumoa lukijan mielessä omakohtaisen kokemisen ja havaitsemisen suuntaan. Yhden kommenttiosuuden liitin kuitenkin alkupuolen ja yhden loppupuolen tekstiin.

Näin ollen ”Samporetki” asettui tähän kirjaan kymmenlukuisena runoelmana, luvut nimettyinä Kalevalan Avaimen vastaavien otsikoiden mukaisesti. Toivon mukaan Kalevalan sankareiden ja samalla totuudenetsijöiden toinen matka Pohjolaan herättää mielenkiintoa myös tässä versiossa.

SAMPORETKI

Kerronnallinen runoelmakooste Pekka Ervastin ”Kalevalan avaimen” seuraavien lukujen pohjalta:

Ilmarinen ja Sampo
Pohjolan häät
Kultainen neito
Pohjan neidon nuorempi sisar
Hengen miekka
Venematka
Kanteleen soitto
Sammon ryöstö
Viimeiset epäilykset
Viimeinen taistelu

Naisen ja miehen kenkä (Riuttalan kotiseutumuseo)

Pirjo Rossi: SAMPORETKI 1. Runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/Samporetki/ johdanto-osa Ilmarinen ja Sampo)

SAMPORETKI

1. Runoelma (Kalevalan avaimen mukaan)

JOHDANNOKSI (luvusta Ilmarinen ja Sampo)

Oli Pohjolan retkien
perimmäisenä tarkoituksena
Kalevalan mytologiassa
Sammon takaisin hankinta
niinpä avaimista tärkein
Kalevalan ymmärtämiseen
onkin avain Sammon merkitykseen.

Yleisesti on ajateltu
Sammon olleen jotakin sellaista
joka syntyy ankaran työn avulla
liittyen älyvoimiin ihmiskunnassa
tällöin Sampo olisi kulttuuri
jonka vauraus teki mahdolliseksi
ja kyllähän runoissa kerrotaan
pääsi Pohjolan väki
Sammon turvin vaurastumaan
vaikkei yleiseen hyvään se johtanutkaan
tästä kalevalaiset
suuren haitan koituvan näki.

Jos Sampo olisi tarkoittanut
vain elinkeinoa tieteitä taiteita kulttuuria
ei Sammon toisinto olisi kysynyt Ilmariselta
ylivoimaista ponnistelua
niinpä ei hän siihen pystynyt
aikonut eikä ryhtynyt
vaan Sammon ryöstäminen
jäi tehtäväksi Kalevalan sankareiden
mikä seikka osoittaa
Sampoon kätkeytyvän
vieläkin syvemmän merkityksen.

Mikä on siis sampo?
On ratkaisu arvoituksen
merkityksessä syvemmässä
perimätiedon aikakausien viisauden
jonka mukaan se tarkoittaa
tietoutta ja viisautta
kehittyneempien olentojen
ihmisten kaltaisten
muualta tänne tuomaa
mysteeriokoulua Valkoisen Veljeskunnan
alkuperäisten tietäjäin luomaa
jossa yksilöt ihmiskunnan saavat opetusta
voidakseen itseään kasvattaa
salaperäistä aurinkoruumistaan rakentaa
saavuttain samalla luonnon ja elämän lakien
syvempää tuntemusta.

Oli huomattu kuitenkin
vääriin käsiin joutuneen
paljon tiedon ja viisauden
käytettäväksi vain omaksi hyödykseen
sen noustessa luonnosta alemmasta
jonka vuoksi mestarit opettajat
valkoisten voimien herrat
olivat päättäneet pelastaa
mitä oli pelastettavaa
estääkseen ihmiskuntaa tuhoutumasta.

Niin lähtivät kalevalaiset
Väinämöinen Ilmarinen ja Lemminkäinen johtajinaan
pimeään Pohjolaan
Sammon takaisin hankintaan.

Näin olen kokenut lukijana
on Kalevalan sisältö suoraa
ja vertauksellista
monitahoista monikerroksellista
kulkee runoissa monta teemaa
monta sävelkorkeutta
ovat tarinat tulkittavissa
niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin kannalta
tapahtumina eilen tänään ja tulevassa
kattaen inhimmillisen psykologian
kulttuuriarvot ja eettisen pohdinnan
laajentuin voimiin
henkisen maailman.

Sekin on huomion arvoista kiintoisaa
kun kirjassa todetaan tarinan Sammosta
viittaavaan kaukaiseen historiaan
suomalaisten tietäjäin muistona
muiden kansojen muinaismuistojen
kanssa yhdenmukaisena
suureen sotaan Atlantis-mantereella.

Entä mikä on Pohjola
symbolisesti
hengen kannalta?

Se tarkoittaa fyysistä maailmaa
fyysistä ruumista
johon korkein tieto on piilotettuna
pitää paikkaansa sanonta
niin ylhäällä kuten alhaalla
sillä olemme mikrokosmoksia
ajatuksemme tunteemme vastaavat
makrokosmoksen ajatuksia sekä tunteita
niinpä ihminen itseään tutkien
löytää yhtymäkohdan ja liitoksen
ajatus- ja tunne-elämään maailmankaikkeuden
näin ilmoittaa Jumala ihmiselle itseään
kaiken aikaa hänen järjessään.

Ja mitäpä muuta on Pohjan neito
kuin ihmiskunta laajana tajuntana
ja yksilön kannalta - ihmisen sielu
kehon ja elämän ollessa asuntona
kun taas neitoa kosivat Kalevan sankarit
kehitysvoimia edustavat
jotka ihmissielua kasvattavat
ja samalla ihmiskuntaa uudistavat.

Mutta ennen kuin lähdetään Sampo-retkelle
on syytä katsoa
mitä tapahtui Pohjolan häissä Ilmariselle
ja rinnastettuna kullekin totuudenetsijälle.

(Pirjo Rossi : Elämän tenho)

Sepän paja (Riuttalan kotoiseutumuseo)

Pirjo Rossi: SAMPORETKI 2. Runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/Samporetki/Pohjolan häät)

SAMPORETKI

2. Runoelma (Kalevalan avaimen mukaan)

POHJOLAN HÄÄT

Koettelemustensa jälkeen urotöistä selvittyään
Ilmarinen siis vihitään Pohjolan neitoon
se tarkoittaa
alemman minänsä yhdistymistä
sisäiseen tajuntaan korkeampaan minään
sinä hetkenä tietoiseksi käy hän itsestään
keskeneräisyydestään
mutta myös monadistaan jumalkipinästään.

Kun hän ennen vihkimystään
teoriaa jos jonkinlaista
elämästä rakenteli
saattoi kuitenkin se miten eli
kummuta pahuuden alamaista
jota ei itse juurikaan nähnyt
aavistanut tai ymmärtänyt

Aika ajoin kuitenkin aina heräsi
tällöin tilansa tiedosti
alkaen ihailla rakkauden voimaa
mut kohta taas entiseen palasi
alkaen mielessään vaalia vihaa ja kaunaa.

Mutta silloin kun ihminen on
vihitty korkeampaan minään
mikään viha ei viihtyä voi sydämessään
hän kokee syvän osallisuuden
tajutessaan joka ihmisen sielussa
asuvan saman jumalallisuuden
ja hän kuulee sisässään äänen tietäjäihmisen
on rakkaus ainoa elämänlaki
tuntee vapauden ilon ja nöyryyden
ja näkee sen mitä pitkään haki
elämän tarkoituksen.

Se alku on kuitenkin vasta
ei voi lakata oppimasta
jatkuvasti on voitettavaa
mutta ikuisen yhteyden Jumalaan on hän löytänyt
niinpä rakkautta lämpöä
kaikkia kohtaan huokuu hän nyt
sen runokin osoittaa
ja pian muuttavat toisiinsa vihityt
yhteiseen kotiin Kalevalaan
Ilmarisen päivätajuntaan.

On Ihminen autuaan onnellinen
uudesta elämästä
kunnes kohtaa käänteen
korkeampi minänsä häviää näkymästä
tätä kuvaa Kalevala
Pohjan neidon kuolemaksi
ja surua Ilmarisen varsin mittavaksi.

Ja vaikkei hän kauas joudukaan Jumalasta
voi ikävänsä ja intonsa välillä sumentaa
estää havaitsemasta
johtaen erehdyksiin joista koituu taas oppimista
kärsimysten ja murheiden kautta kulkemista.

Ei ihme jos tahdomme kysyä -
eikö luonto aseta ihmisen näin
samaan kosintaretkeläisen asemaan
jossa jo ollut oli
kuin alusta alkaen puhdistumaan
eikö se olisi taaksepäin menoa kehityksen
ulkopuolella elämän järjestyksen
ja miksi kaikki ponnistukset
kaikki voitot saavutukset?

Sokeasti ei luontoa voikaan puolustaa
aina kuolemassa ihminen jotakin menettää
niin kuin uni se katkaisee työskentelyn
heittää loitomma langan pään
jo vaivoin löydetyn
näin on kuitenkin laki
vaiheittaisuuden ja ajoittaisuuden
eikä ihminen voi siihen vaikuttaa
tätä seikkaa painottaa Kalevalakin.

Mutta on myös huomioiminen
oli Pohjan neidon omakseen voittamisen
edellytyksenä ollut Sammon takominen
tämä merkitsee että Ilmarinen
oli jo aiemmin päässyt sisätajuntaan
näkymättömään maailmaan
päivätajunnassaan
Pohjolaan joutuessaan
ensin Väinämön toimesta
myöhemmin omilla taidoillaan
jonka vuoksi ei voi ohittaa
Sammon taonnan mystillispsykologista merkitystä
ennen vihkimystä.

(P.R : Elämän tenho)

Pirjo Rossi: SAMPORETKI 3. Runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/Samporetki/Kultainen neito)

SAMPORETKI

3. Runoelma (Kalevalan avaimen mukaan)

KULTAINEN NEITO

Jatkuu tarina Ilmarisen

myös päätyttyä avioliiton onnellisen

kun kerrotaan Sammon
tuon ikiaikaisen tiedon ja viisauden
jääneen Pohjolaan
voi kahdella lailla tilanteen hahmottaa
on Ilmariselta taito takoa unohtunut
tai on hän uudestaan maan päälle ruumistunut
eikä sen vuoksi kykene muistamaan.
Vääryyttäkö luonnon puolelta
vai voiko ehkä katsoa toiselta kannalta?
Kyllä, on näkökanta toinen tarjona.

Vaikka onkin hän kerran vihitty
korkeampaan minäänsä yhdistetty
on Sammon haussa Pohjolasta
nyt kysymys Sammon taonnasta
uudelleen päivätajunnasta
päivätajunnan laajentamisesta
sisätajuntaan päin
sen sanoa voi myös näin
sisätajunnan saattamiseen
entistä enemmän
päivätajuisen tietoisuuteen.

Mutta miten on
mahtaako sisäinen tajunta
päivätajuntaan astuessaan
ilmaista itsensä kokonaan
onko se kerrallinen ja muuttumaton?

Osa sisätajuntaa ainoastaan
personoituu ja siirtyy
vihkimyksessä päivätajuntaan
sillä jumalallinen itse on rajaton
niin muodoin on myös korkeampi minä
olento kuolematon
kehityksestä satonsa niittävä
kaikesta kasvusta kiittävä
raivaten jälleen pellot uudet
loppumattomat ovat sen kasvun mahdollisuudet.

Niinpä jos ihminen rajoja
sisäisen minuuden vapaalle kasvulle asettaisi
ja päivätajunnan avulla vain pyrkisi ilmentämään
mitä kiinni on saanut sisäisestä minästään
se ennen pitkää
näivettymiseen henkiseen johdattaisi.

On välttämättömyys kasvun kannalta
sisätajunnan piiloon siirtyä päivätajunnalta
pakottaen ihmisen uudelleen etsimään
laajentamaan käsityksiään
minästään korkeammasta
sillä edeltä käsin on sangen vaikea ymmärtää.

Vain läsnä ollessa suuren ja viisaan opettajan
voi kehitys kulkea joutuisammassa tahdissa
ruumistus ruumistukselta kuluu
näissä ponnistuksissa
niin vaatii kehityksen laki
että vihitty kadottaa tiedon kokemuksestaan
ja syntyy uudestaan päälle maan
että Ilmariselta
kuolee Pohjan neiti...

Eikä hän ensi alussa arvaakaan
suurta tehtävää joka odottaa
Sammon takaisin hankintaa
eikä voi edes Sammosta tietää
ohjaa kumma suru ja kaipuu vain hänen mieltään.

Vaan ei aikaakaan
kun jo toiminnanhalu herää
hän ympärilleen katsoo kokemuksiaan kerää
on myös muualla suruja menetyksiä
maailma täynnänsä kärsimyksiä
ehkä voisi hän unohtaa tuskansa työhön ryhtymällä
jos jotakin loisi ehkä rauhan se jälleen soisi
kun antaisi muodon kaiholleen
vihkiytyisi ihanteelleen.

Ja nyt Kalevalassa seuraa tuo tuttu
vaikuttava ja hieman outokin juttu
kultaisen neidon taonnasta
tuoden mieleen kreikkalaisen tarun Pygmalionista
joka veisti itselleen marmorista
kuvan ihannenaisestaan Galateasta
ja veistokseen rakastui
oli olento kuitenkin kylmä huokuen marmorilta
niinpä hän rukoili apua jumalilta
ja Jumalat suostuivat
muuttui Galatea eläväksi
ja Pygmalion ylen onnelliseksi.

Niin ei kuitenkaan käynyt Ilmariselle
ja kultaiselle morsiamelle
ja silti on tosiasia
on Kalevalan kuvaus
psykologisesti oikea
sopien kokonaisuuteen täydellisesti
mitä ei taas taru kreikkalainen
tässä yhteydessä tekisi.

Menee tovi ennen kuin työnsä valmistuu
muuta kyllä syntyy moni niihin ihastuu
vasta kerralla kolmannella
kultainen neito työntyy ahjosta
herättäin tunteita
myös pelkoa vavahdusta.

On tässä kuvattuna
luovan ihmisen toiminta
millä tahansa elämänalalla
kohdatessaan epäkohdan
tai maailman vääryyden
ja tahtoessaan poistaa sen
vaikkapa luomalla taideteoksen
saadenkin kunniaa tunnustusta
maailman puolelta
vaan ei vapauta häntä se huolelta
tyhjäksi jää sydämensä rakastava
kokiessaan ei ollut maailma tajunnut ihannetta
ja hän keksii keinon oivan
hoitamiselle sydämen -
persoonallisuudestaan
luo hän olennon täydellisen
vastaamaan ihannettaan
jota uskoo maailmankin rakastaa voivan.

Vaan ei tyydytä työn hedelmä
kauniin sai morsion
vaan on morsio eloton
jää tyhjäksi jälleen sydämensä
vaikka tulos oisikin moitteeton
persoonallisesti virheetön yhdistelmä.

Mikä oli siis Ilmarin erehdys?
Sama kuin edellä -
yritys luoda muotoa lopullista
luoda jumalankuvaa
elävän hengen kasvua kuulematta
sillä kaikki täydellisyyskuvat
ihmisen muovailemat
ovat rajoituksia epäjumalankuviksi kutsuttavia
ja elämä itse etsii muotonsa
ihmisen koskematta.

Ilmarinen itsekin säikähti
mitä työnsä ja tekonsa hyödytti
mitä saattoi tehdä kultaisella neidollaan
moitteettomalla persoonallisuudellaan
ja hän Jumalan puoleen käännähti.

On saamansa vastaus yhtä
syvemmän tunteensa kanssa
ovat epäjumalankuvat sitä varten
että ne huomattaisiin
ja sitten sisimmässänsä kumottaisiin.

(P.R : Elämän tenho)

Kultainen neito (maalaus Pirjo Rossi)

Pirjo Rossi: SAMPORETKI 4. Runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/Samporetki/Pohjolan neidon nuorempi sisar)

SAMPORETKI

4. Runoelma (Kalevalan avaimen mukaan)

POHJOLAN NEIDON NUOREMPI SISAR

Myös toisesta erehdyksestä
oli Ilmariselle lopulta opetusta ja hyötyä.

Tavoitellessaan ulkoista täydellisyyttä
hän tietämättään taas itseään puhdisti
ja samalla tavoin kuin kosintaretkensä aikaan
unitajunta hänelle jälleen itseään kirkasti
elävöityen käyden sisältörikkaaksi
vaan muuan seikka herätti
hänessä ihmetystä.

Nukkuessaan ja unissaan
oli hän sama kuin valvetilassaan
ajatellen havaiten tuntien itseään hilliten
tekoja suorittain päätöksiä tehden
ja sitten vähitellen
hän huomasi itsellään olevan
fyysisen kehon niin kuin päivälläkin
vaatteita myöten samanlaisen
kuitenkin erilaisen
käyttövälineen kevyen hienomman
seinien lävitse kulkevan
tämän nukkuvan kehon fyysisen
hän saattoi joskus myös nähdä
vieressä katsellen.

Ei hän toisaalta näihin seikkoihin
ajatustaan tuhlannut
vain johtopäätöksen veti -
samanmoisessa hienossa yöruumiissaan
varmaan Lapin noidat ja tietäjät matkoja teki
ja käyttivät kehoa loveen langetessaan.

Mutta väsyttyään tavoitteluun
mallikelpoisuuden
huomattuaan sen tyhjyyden
kääntyi mielensä yöllisiin
nähden niissä mahdollisuuden
päästä sisäiseen rauhaan totuudenelämään
niin päätti hän sen pohjalta
ryhtyä tutkimaan kehittelemään.

Ei kerro Kalevala mitään
tästä episodista
Ilmarisen havainnoista
johtuen esitystavoista
se olisi esitystapaa realistista
ja vertauskuvien huntuun
verhoo Kalevala totuuden
on hyvä luottaa intuitioon omaan tuntuun
ja muistaa - on pyhä kirja luettavissa niin
että tietää saa
mitä rivien välitkin paljastaa.

Niinpä Kalevala lukijan
jälleen uuden seikkailun keskelle heittää
ryhtyen kuvaamaan
Ilmarisen tarvetta tyhjyyttään peittää
löytää elämään sisältöä viritystä
välityksellä kyseisen unitajunnan
sisätajunnan sisaren nuoremman
lähtien kosimaan
Pohjolan emännän nuorempaa tytärtä.

Kertomuksen kulusta päätellen
hyvin muistaa nyt Ilmarinen
liittonsa entisen
Pohjolan emännän kysellessä
tyttären eloa miehelässä
Kalevalan näennäisesti esittäessä
asioiden tapahtuneen yhdessä ja samassa
Ilmarisen elämässä
mistä johtuen kokonaisvaikutus esteettinen
vaatii yhtä ja toista
ohi kuvauksen johdonmukaisen
tai tuo kuvaus olisi toisenmuotoinen.

Ei lupaa Louhi nuorempaa tytärtään
moitiskellen antaa kieltävän vastauksen
laulaa lapsikin lattialta mietteen samansuuntaisen
kysyy Seppo tytöltä itseltään
vaan turha kysyäkään
ei tahdo hän tälle miehelään
ei luovuta Ilmarinen
päätyy ottamaan oman oikeuden
ja turvautuu väkivaltaan
niin kuin arvata saattaa
ei koidu hyvää teostaan
tyttö itkee ja valittaa
pitkin matkaa sättii ja sadattaa
täysi työ on sulhasella
mieltä morsion sulatella.

Saapuvat yön tullen kylään
oitis Ilmari nukahtaa väsymystään
sillä aikana morsian kylällä muita miehiä halaa
aamulla Ilmari oivaltaa uskottomuuden ja suuttuu
laulaa niin että tyttö lokiksi luo`olle muuttuu
sitten alla päin omille mailleen palaa.

Vaikuttava on kuvaus
näennäisesti realistinen
ja sattuvan allegorinen
ponnistuksista Ilmarisen.

Alkaessaan herätellä
menetelmin psyykkisin
unitajunnan viittomin
kykyjä voimia uinuvia vielä tuntemattomia
kehossaan olemuksessaan
hän antautuu leikkiin
viisaiden varoittamaan
ja kuten lattian lapsikin laulaa
vaillinaisesti pystyisi Ilmarinen
vielä uusia kykyjä hallitsemaan
ilman ohjausta inhimillisen viisasta
ne voimat Pohjolan nuorempaa tyttöä muistuttavat
ollen ilkeitä petollisia paljon lupaavia
mutta lopulta ihmistä syöviä alistavia.

Niinpä kun Ilmarinen nostattaa
fyysisessä ruumiissaan
aistin selvänäön ja -kuulon sen kaltaisen
että kuolleet ikävissään
ja tuskissaan luoksensa ryntäävät kiinni tarttuen
kenellä jokin asia maan päällä hoidettavana
toisella tuskaisa olo Tuonelassa
ja lukemattomat muut edesmenneet
monenlaisessa tilassa
toivoen elävän apua myötävaikutusta
tilaansa helpottamaan
tai päästämään olinpaikastaan
ei saa hän hetken rauhaa
sydämensä sääliä pauhaa
hän koettaa auttaa poloisia
vaan on pyyntöjä liikaa
ollen myös sen oloisia
että ne johtavat ristiriitaan
oikeudentuntonsa kanssa
ja kun ei hän heitä auta
alkavat monin tavoin kiusata.

Ei ollut taitoa Ilmarisella
herätettyjä kykyjä hallita
kovin ahdistuu mutta pelastuu
kuitenkin niiden kynsistä
nojalla totuuden- ja oikeudentunnon
nojalla rakkaustajunnan
johtuen perinnöstä synnynnäisestä
aiemmin läpikäydystä vihkimyksestä
niin hylkää hän houkutukset unimaailman
palaten tuttuun huomaan päivätajunnan.

Saapuu Väinämöinen kysyen
äänessään iva hienoinen
minnekä jätti hän nuoren naisen
kunne kuulun morsiamen
johon Ilmarinen yhä harmistuen
kertoo naisen mokoman
lokiksi luo ´olle laulaneen.

Mitä kohtaamisessa siis tapahtuu?
Viisas tietäjä mestari Väinämöinen
sielun kamppailevan luo viimein asteli
puhuen sille - ei ivalla todellisesti
vaan välittäen ja myötätuntoisesti -
yhäkö luulet yksin käyväsi
etkö huomaa on oikea Pohjan tyttö jo omasi
vietit jo hääsi
olet yhtä minässäs korkeammassa
olethan käynyt jo Pohjolassa
Sammon suuren taonnassa.

Jo heräävät muistot
ja Ilmarinen toteaa
hyvin silloin kaiken olevan
kun Sampo on jauhamassa
sisätajunnan maailmassa
jossa totuuden tieto piilee
ei unitajunnassa.

On Väinämöinen iloinen
Ilmarisen puolesta
ei pidä lukua hetkistä
ei moiti harharetkistä
näkee niissäkin oikeita aikeita
ja koska senkin on aina tietänyt
on Ilmarinen näkyvän maailman
syvän elämänlain jo löytänyt
kehottaa tätä mukaansa Pohjolaan
Sampoa hakemaan
mikä tarkoittaa -
on tutkittava nyt sisätajunta
tuo salainen näkymätön maailma
sillä siellä sijaitsee Sampo
oikea tieto ja valta.

Vanha silta lähiseudulta

Pirjo Rossi: SAMPORETKI 5. Runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/Sampo retki/Hengen miekka)

SAMPORETKI

5. Runoelma (Kalevalan avaimen mukaan)

HENGEN MIEKKA

Hyväksyy mielessään Ilmarinen
Väinämöisen ehdotuksen
kuitenkin arveluttaa
miten selvitä matkasta vaikeasta
miten saada Sampo
pimeästä Pohjolasta
vaskisen vaaran sisältä
yheksän sylen syvältä
yheksän lukon takaa.

Väinämöinen laivan suuren tekoa ehdottaa
Ilmarinen maitse menoa kannattaa
ja niin sitten ensi alkuun sovitaan
vaan miekan tuliteräisen
tahtoo Väinämöinen
sen Ilmarilta myös saa
ja Ilmarinen puolestaan
terästaminein suojaavin itsensä varustaa
mikä kuulostaa samalta
kuin Paavalin lausuma
Jumalan sota-asuun pukeutumisesta
pelastuksen kypärän
ja hengen miekan - Jumalan sanan
mukaan ottamisesta
pahojen päivien varalta.

Samalta hengen saralta
on siis miekka tuliteräinen
ase lujan uskon ja totuuden
mielikuva Väinämöisen
tulevasta tehtävästä
sen kauaskantoisesta merkityksestä.

Totuuteen pyrkijälle Ilmariselle
tästä tiedon tie alkaa varsinainen
sillä kun ennen Pohjolan häitä
oli hän kosintaretkeläinen
tulee hänestä nyt
samporetkeläinen.

Edellisessä hän persoonallisuuttaan puhdisti
kelvatakseen Pohjan neidille sulhaseksi
se työ oli tavallaan kielteistä passiivista
laadultaan naisellista
mutta samporetkeläisenä
oli nyt elämäntehtävänä oleva toiminta
laadultaan miehistä aktiivista.

Mikä nyt sitten on
vihityn totuuteen pyrkijän
tehtävä?

Siihen aiemmin ollut jo viittaus maininta
rakentaa katoavaisesta ruumiistaan
käyttöväline johon laskeutua saattaa
Logoksen eli jumalan tajunta.

Ei tee vihitty työtään
persoonallisessa tarkoituksessa
hänen vaikuttimensa on
syvä ja voittamaton
rakkaus Jumalaan ihmisiin sekä totuuteen
ja tämän rakkauden ajamana hän ensin harhailee
ennen kuin hänelle selviää
ellei heti niin oikean ajan tullen
mitä on tekeminen
elämän itsensä sanelemana.

Ei hän olisi voinut ryhtyä
niin suureen työhön
ennen vihkimystä
ennen alemman minän
korkeampaan yhdistymistä
sillä niin kuin on ruumiskin kuolevainen
niin on myös minänsä persoonallinen
mutta vihkimyksessä personoituu
hänen minänsä kuolematon
ja niin hän minätajunnassaan todellisessa on
yläpuolella fyysisen ruumiinsa
siitä riippumaton.

Vaikka hän uudestaan inkarnoituessaan
onkin tietämätön päivätajunnassaan
sisäisestä saavutuksestaan
niin kauan ainoastaan
kestää tietämättömyys
kuin on erheistä tarpeen oppia
kun oppi on saavutettu
palaa sisäinen harmonia
varmuus ja tyytyväisyys
ja silloin hänellä alkaa rakennustyö
sisästä sekä ylhäältäpäin
jatkuen näin kunnes on muodostettu taikaväline
ruumiillisesta olemuksesta
johon ei kuolema koske
joka ei vanhene
se merkitsee olemuksensa uumenista
Sammon ottamista
katoamattomuuteen pukeutumista
ja kuoleman voittamista
niin kuin myös Paavali opetti.

Sampoa kirjokantta
tuota taikaruumista taivaallista
myös aurinkoruumiiksi kutsutaan
osuva havainto
koska muodostuneena valmiiksi
se hohtaa kuin aurinko
ja tietäjän silmällä nähtynä
on kuin loistava valokehrä
jonka keskeltä siintää
hahmo ihmisen täydellisen
augoeides eli Herra taivainen
kreikkalaisesta filosofiasta poimien.

Tämän ruumiin muodostamisessa
erotetaan eri jaksoja
vastaten tiettyjä saavutuksia
sisäisiä voittoja
liittyen vihkimyksiin
josta kaikesta kerrotaan
teosofisessa kirjallisuudessa
vanhaan kreikkalaiseen tapaan
kuvaten mitä kykyjä tietoja
kussakin jaksossa voitetaan
nimitysten ja jakojen vaihdellessa
järjestelmien mukaan
päämäärän ja tien mennessä yksiin.

Kaksi on pääkohtaa
ihmissielun toivioretkessä
muinaissuomalaisessa järjestelmässä
Pohjolan häät
joka pitkän taipaleen kosintaretkeläisen lopetti
ja Sammon ottaminen
joka hankalan matkan loppuun saatteli.

Mutta niin kuin oli kosintaretkeläisellä
useita ansiotöitä suoritettavanaan
niin oli myös samporetkeläisellä
monia seikkoja huollettavanaan
ennen kuin Sammon saanti onnisti
nämä jaksot taivaallisen ruumiin luomisessa
eri kohtia ovat siis Pohjolan pitkässä matkassa.

Veneen soudussa muovaillaan
aurinkoruumista siihen kohtaan saakka
jota myös vesiruumiiksi kutsutaan
kanteleen soitossa vesiruumista
ilmaruumiiksi hienonnetaan
ja Sammon otossa viimein
tuliruumiiksi muodostetaan
siitä sen onnistuu lopulta auringon tavalla
saattaa voimansa ulos maailmaan
ja lisäksi Kalevala tahtoo lukijan huomioivan
joka vaiheen kohdalla
hyvää saavutusta vastaavan pahan.

Vaikka samporetkeen osaa ottavat
keskeiset sankarit Kalevalassa
eri henkilöitä he eivät merkitse
psykologisessa tulkinnassa
vaan kaikki on samassa
yksi on totuudenetsijä Ilmarinen
eri puolia hänessä edustavat
Väinämöinen ja Lemminkäinen
Väinämöisellä toki on asema mestaritietäjän
vaan samalla on hän tahto ja omatunto totuuden etsijän
kun taas Lemminkäinen
on rakkauden sekä autuuden tunne sisäinen
jonka tunteen Ilmarinen voitti vihkimyksessä
ollen siis tavallaan Pohjan impi
nyt uudessa merkityksessä.

(Pirjo Rossi : Elämän tenho)

Pirjo Rossi: SAMPORETKI 6. Runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/Samporetki/Venematka)

SAMPORETKI

6. Runoelma (Kalevalan avaimen mukaan)

VENEMATKA

Alussa Väinämöinen siis suostuu
pyyntöön tehdä Pohjolan retki maitse matkaten
luonnollinen on syy
miksi Ilmarinen suhtautuu mereen epäillen
vastikään on tehnyt hän matkoja Pohjolaan
sisätajunnan salattuun maailmaan
unitajunnan avulla
ja matkoista koitunut huolta ja harmia
mutta kokisi sinänsä paremmaksi noin edetä
jotta säilyttäis päivätajuisen minänsä
maaruumiissa fyysisessä
ja kun nyt arvelee
Väinämöisen tarkoittavan merimatkalla -
on päivätajunnastaan luovuttava
ja toisaalta unitajuntaan vaaralliseen turvauduttava
ei ihme jos puuttuu rohkeutta.

Menevät ratsain ravia
tapaavat purren itkemässä
hyödyttömyyttänsä hytimessä
siitä Väinämöinen päättelee
kohtalon sormen puuttuneen
matkan veneellä jatkumiseen
sen vesitse taittumiseen.

Tällä episodilla Kalevala tahtoo kuvata
heräymystä Sepon tajunnassa
kuinka käsityksensä Sammon hausta
muuttuvat laajentuvat
ja kuinka myös unimaailma
näyttäytyy uudessa valossa.

Veneen valitus on
kuin heräävän muistin ääni sielussaan
se pyytää luottamaan
ei vain unitajuntaan vaikka vanha se on
eikä päiväjuntaan pelkästään
jonka ihminen saa joka kerran
maan päälle syntyessään
vaan tajuntaan sisäiseen
johon kaikki tajunnat uppoaa
kuin meren syvyyteen
ja vaikka tuo tajunnan väline
joka on nyt tarjona
veneen muodossa
onkin kotoisin unimaailmasta
ei ole se vaarallista
siinä vaara on ainoastaan
jos päivätajunnan unimaailmaan tahtoo siirtää
kun sitä vastoin on mahdollista ja suotavaa
unitajunnan maailman vähitellen
herätä henkiin päivätajunnassaan
ja siihen suotuisat reittinsä piirtää.

Jo alkaa Ilmarinen muistaa
on hänellä takanaan valtava kokemus henkinen
Pohjolan häät ja Pohjolan impeen liittyminen
ja hänessä herää luottamus voimiinsa
ei tarvitse pelätä tarttua toimiinsa
ei tajuttomuutta heittäytyessään
salatajunnan huomaan
ei tyhjää avaruutta tai pohjattomuutta
päivätajunnan takana
vaan suurempi syvempi tietoisuus
tuttu ennestään
millä muulla keinoin vois Sampoa tavoitellakaan
päivätajunta yksin ei kykene sitä rakentamaan
sisältä sekä ylhäältä päin
on aurinkoruumis rakennettava
sen siemenen kasvavan kehittyvän
jo ollessa valmiina
myötä aiemman vihkimyksen
tietoiseksi tulleena.

Enää ei ole Ilmarisen vastustaminen sisintä ääntään
sen kautta nostaa päätään ja puhuu
viisaus Väinämöisen
niinpä nyt venettä vesille lykkäämään ryhtyy
jolloin Lemminkäinenkin matkaan yhtyy.

Laulaa Väinämöinen veneen täyteen väkeä
ei liikkuvaa tai tavallista
vaan olentoja näin luotuja
taikavoimin tilaan tuotuja
jonka vuoksi eivät saa liikkeelle venettä
vasta kun Ilmarinen istui soutamaan
lähti puinen pursi kulkemaan.

Niin tottuu Ilmarinen käyttämään
uutta tajunnan välinettään
vesiruumistaan
tunteista muovailtua
rakkaudesta luotua
ensimmäistä Sammon muodostumaa
viittaahan vene ja vesi
tunteitten unimaailmaan.

Vaan minkä tähden on valittu vene symboliksi
eikä olentoa elävää?

Hienolla tavalla osoittaa venesymboli
puhdistuneista tunteista kysymys oli
Ihmisessä vielä oma tunnetahtonsa eli
kun taas eloton esine vene
omistajansa palveli sekä mukaeli.

Ja paljous ihmismäisten olentojen
veneen teloilla istuvien
kuvaavat toisaalta vesiruumiin kykyjä sekä aisteja
joilla on mahdollista
tunteitten unimaailmaa tutkia
ne aistit ovat kaikkiallisia
niitä on joka puolella
koko keho on yhtä aistinta
niinpä ihminen tutkii
joka osallaan joka solullaan
yhtä aikaa koko ruumiillaan
unten ja tunteiden maailmaa.

Kuta enemmän ihmisen ajatukset ja tunteet puhdistuvat
sitä vähemmän niiden muodot
pelottavain eläinten hahmoja muistuttavat
sen sijaan kukkien ja kasvien
vieläpä kuvioiden geometristen
kuten tapahtui Kalevalassa aikana kosintaretkien.

Ainoastaan harvoissa tapauksissa
vihkimättömän ihmisen ajatus
ihmisen muotoon pukeutuu
näin kuitenkin tapahtuu
jos ajatuksensa suurella rakkaudella
johonkin läheiseen kohdistuu
tahtoen jotakin tälle ilmoittaa
silloin ajatus itsensä näköinen
luokseen lähtee
ja läheisen tavoittaa
mutta ajatukset tietäjäin aina
jos he niin tahtovat
ihmisen muotoon pukeutuvat.

Ja minkätähden?
On ihmisen muoto myös symboli
joka kuvaa itsetietoista ajatusta ja järkeä
jos tietäjällä on oppilaalleen viesti tärkeä
hän lähettää tälle ajatuksen
joka toimii tietäjän näköisenä
olentona elävänä suorittain tehtävänsä
sitten takaisin palaten
ja jos tietäjä tahtoo jostain asiasta selvyyden
hän lähettää ajatuksen selvyyttä hakemaan
ja ajatus palaa luokseen tieto mukanaan.

Kun vesiruumiin kykyjä sekä aisteja
kuvataan ihmisen näköisiksi
se merkitsee
niitä kehitetään itsetoimiviksi ja itsetietoisiksi
on aivan kuin kyky jokainen
sisällyttäisi minän päivätajuisen
niin laaja ja monipuolinen
aivotoimintaan fyysiseen verraten
on tajunta veneen unimaailmojen.

Myötä noiden kykyjen sekä aistien organisoitujen
hän pääsee tutkimaan
tajuntaansa sisäistä
jota nyt vedeksi kutsutaan
sekä vastaavaa kosmosta
myös näkyjen muodossa
mitä tapahtuu ihmissielussa
sen erilaisissa tunnetiloissa
elämässä ja kuolemassa tuonelassa ja taivaassa
mutta niin kuin Kalevalan runossa kuvataan
nuo kyvyt sinänsä eivät saa venettä liikkumaan
yksin Ilmarinen ja ihminen
on hallitsija ja käyttäjä sen
vain hänen soutaessaan
vene liikkuu ja sisäiset tutkijat herää
Väinämöisen omantunnon ja viisauden pitäessä perää.

Ja sen tähden liittyy
seurueeseen myös Lemminkäinen
koska Ilmarisen muistot vihkimyksestä heräävät
kokemuksia Pohjolan häistä
eri elämäin varrelta keräävät
ja kaiken sen kautta ikään kuin uudestaan
yhtyy tunneminäänsä korkeampaan
jota Lemminkäinen nyt edustaa.

(Pirjo Rossi: Elämän tenho)