Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Pirjo Rossi: Samporetki - runoelman esittely

Kirjani toinen Kalevala-jakso, niin ikään Kalevalan avaimen pohjalta syntynyt runoelmamuotoinen ”Samporetki”, on edellistä huomattavasti laajempi, jonka vuoksi osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi jättää väliviittaukset opettajaan ja esimerkiksi hänen kysymyksenasetuksellisiin painotuksiinsa pois, aivan loppualuetta lukuun ottamatta. Siitäkin huolimatta, että oma mieli ja runon rytmi olisivat välillä vaatineet niitä otettaviksi mukaan tekstiin. Kokeilinkin, mutta siinä tuli esiin se ongelma, että opettajaan viittauksen jälkeiset pitkähköt ajatuskokonaisuudet ja kappaleet jäivät sisältönsä puolesta kuin hakemaan lausujaansa. Sisällön luonteellakin oli siihen tietenkin oma vaikutuksensa. Samoista syistä omien runomuotoisten kommenttien sijoittaminen Ervastin ajatusten väliin ei onnistunut, ellei sitten olisi halunnut siirtää niitä vaikkapa oheen, käyttää eri fonttia tms. Toisaalta ne eivät tuntuneet tarpeellisilta, onhan lukijalle siinä vaiheessa käynyt jo hyvinkin selväksi, että olen pyrkinyt jos en ihan sanatarkkaan, niin ajatuksellisesti tarkkaan Ervastin tekstien mukailemiseen runoelmissani. Omat havainnot ja toteamukset eivät myöskään olisi tuoneet mitään olennaista lisää Ervastin mukaansa tempaavaan esitykseen henkisen Sampo-retken vaiheista, perusteellisine ja järkeenkäypine analyyseineen ja tulkintoineen, joiden tarkoituksena on ilmeisesti myös luoda ajatusjatkumoa lukijan mielessä omakohtaisen kokemisen ja havaitsemisen suuntaan. Yhden kommenttiosuuden liitin kuitenkin alkupuolen ja yhden loppupuolen tekstiin.
Näin ollen ”Samporetki” asettui tähän kirjaan kymmenlukuisena runoelmana, luvut nimettyinä Kalevalan Avaimen vastaavien otsikoiden mukaisesti. Toivon mukaan Kalevalan sankareiden ja samalla totuudenetsijöiden toinen matka Pohjolaan herättää mielenkiintoa myös tässä versiossa.
SAMPORETKI
Kerronnallinen runoelmakooste Pekka Ervastin ”Kalevalan avaimen” seuraavien lukujen pohjalta:
Ilmarinen ja Sampo
Pohjolan häät
Kultainen neito
Pohjan neidon nuorempi sisar
Hengen miekka
Venematka
Kanteleen soitto
Sammon ryöstö
Viimeiset epäilykset
Viimeinen taistelu


Naisen ja miehen kenkä (Riuttalan kotiseutumuseo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti