Pirjo Rossi: MITÄ ON KALEVALA, 1.runoelma (Pekka Ervast Kalevalan avain/johdanto-osa: Mitä on Kalevala)

Tällä kertaa ajattelin katsahtaa vähän taaksepäin Ervastin elämäntyön tarkastelussa joidenkin aiempien tekstisisältökokonaisuuksieni kautta.

Vuonna 2014 kirjoitin Kalevalan avaimesta mm. näin:

"Olen usein kirjaa lukiessa todennut, että sen ajatukset ja välillä jopa yksittäiset lauseet asettuisivat herkästi kertovaksi runoksi tai runoelmaksi. Ervastin kieli on jo luonteeltaan sointuisaa ja runollista, se voi johtua osittain siitä. Mutta Kalevalan avaimen taustalla solisee muutenkin runous, itse Kalevala, ja tarttuu ilmeisesti vastaavaan suoneen lukijassakin, jos ei kirjoittamalla, niin sitten muuten, ja vaikkei kalevalamittaisesti, niin tavanomaisemmin runosoinnutteluin kanavoituna. Näin kävi itselleni nyt kun aloin alkusyksystä, pitkän ja lämpimän, ”kalevalaisuutta huokuvan” kesän jälkeen taas paikoitellen syventyä kirjaan. Ja koska samoihin aikoihin ilmeni, että olisi mahdollisuus jälleen koota yhteen viime vuosien aikana syntyneitä runojani ja saada ne julki kirjan muodossa Ihmisyyden Tunnustajien kautta, päädyin laatimaan kyseiset runoelmat kirjan kahdesta keskeisestä osa-alueesta, johdannosta sekä Sammon hakemisesta, tähän samaan kirjaan. "

On ilo tuoda nyt myös esiin noita runoelmiani "Avaimen" pohjalta toivoen niiden lisäävän entisestään kiinnostusta tuohon P.E:n loistavaan teokseen.

Ensimmäinen runomukaelma johdanto-osasta nousee luvusta "Mitä on Kelevala", muotoutuen näin:

MITÄ ON KALEVALA

Nostipa esille Elias
runojamme rivittäissään
laulujamme lajittaissaan
kansamme uskon ja ihanteet
elämäntavat ja tavoitteet
eepokseen vertaansa vailla
kotona sekä ulkomailla
tutkimuslähteeksi tuoden
Pohjolan pienen korpikansan
runollisuuden ja muinaisuuden
tietäjäin tiedot ja sankaruuden.

Jo itsessään eepos tuo Sampo oli
herättäin kansan unestaan
henkisen ravinnon jauhantaan
ja maan tultua itsenäiseksi
se omalta osaltaan muodostui
aikuisuutemme todisteeksi.

Ajat vaihtuivat hiipui innostus Kalevalaan
ja vaikka onkin kirjaa kouluissa luettu
näihin päiviin asti
riittävän vakavasti ei olla otettu
lähdekirjana muinaisen historian
henkisen kulta-ajan
perusteena yhtenä väite tai lauselma
ei ole se eepos yhtenäinen
vaan runokokoelma josta kuvautuu
kansan laulaneen urotöistään ja sankareistaan
samoin aihein ja teemoin
monissa paikoissa useissa toisinnoissa.

Mutta arvoa kyllä annettiin Lönnrotille
älylleen terävälle
tunteelleen väkevälle
innolleen koostaa lauluja yhteen
ollen itsekin runonlaulaja
kalevalaisen hengen läpitunkema
pystyessään luomaan eepoksen lähes yhtenäisen
hajanaisista runokatkelmista
joita tarkkaan on tutkittu
tekemistään muistiinpanoista
ja käsikirjoituksista.

On tutkimuksissa paljastunut
eivät kaikki runot Kalevalassa
ole samalta alkujanalta
ovat toiset pakanalliselta toiset kristilliseltä ajalta
mikä tuki ja vahvisti - ei Kalevalasta olisi
kaukaisen menneisyyden muistomerkiksi
ja vaikka runoissa näkyikin piirteitä
muinaisuskonnon elämänkatsomuksesta
ne juontuivat väliajasta pakanuuden ja kristinuskon
kertoen kristinuskosta runollisesti verhotusta.

Ja niinkin on väitetty
ei sisällys lainkaan olisi
Suomen kansan hengestä synnytetty
vaan lainatavaraa germaaneilta
tuliaisina lännen kuninkailta ja sankareilta
runoelmina heidän tietäjistään ja heistä itsestään
niinpä Suomen kansan tietäjähaaveet
väittämäin mukaan muualta nousivat
kuin sen omasta tajunnastaan ja sydämestään.

Ei kiellä Pekka Ervast oikeutusta
tieteellisiltä eikä muiltakaan tutkimuksilta
hän saavutuksia arvostaa
näkemyksille tilaa antaa
mutta tahtoo nyt painottaa –
jos mainitut tutkimustulokset
täysin paikkansa pitäisivät
ne Lönnrotin työn tyhjäksi tekisivät
kaunis muoto runollinen vain jäljelle jäisi
henki ja merkitys kansallinen
muinaismuistojen joukkoon häviäisi
mihin joutuisi silloin lukuisten ihmisten
näyt ja tuntumat Suomen kulttuurista
ja toivonsa haaveensa tulevaisuudesta?

Eikä myöskään tahdo hän jättää mainitsematta
mitä totuuden etsijän silmin voi nähdä Kalevalasta
sellaista mitä on aina aavisteltu
ja tutkimustenkin myötä jo tunnustettu.

On arvo sen omassa itsessään
salatussa sisällyksessään
joka ensinkään ei poikkea siitä
mitä Kalevala itse uskoi Väinämöisestään

Entä mitä tarvitaan - pohtii Ervast kirjoituksessaan
tutkimusten ja väärien tulkintain
lyömiä haavoja parantamaan
vai käykö eepos itse kansan sydämen lääkäriksi?
ja vastaa:

Jos eepos analysoituna haaveemme kumoaa
niin ehkä se analysoituna toisella tapaa
meille haaveiden takaa totuuden paljastaa
osoittaen teoksen toisenlaiseksi mitä on luultu
verrattavaksi kirjoihin joista on paljon kuultu
ja joita pyhiksi kutsutaan.

Jos Kalevala nykyisellään pakanallisessa ajassa vaikuttaisi
siinä kansa kuin kuvastimessa itsensä nähdä saisi
pyrkimyksensä parhaat itsensä ikuisen
siitä hakenut oisi se rauhan ja lohdutuksen
eikö tällainen aarre ja isien perintö hyvä
olisi ollut kirja pyhä?
Aivan varmaan
mikä siis estäisi meitä nytkin eepokseen
samalla luottamuksella ottautumaan.

On pidetty myös hatarana pätevyyttä
Uuden Testamentin historiallisen
silti ei ole järkkynyt uskossaan kristikunta
tai ottanut tyystin sen sisältöön etäisyyttä
se uskoo Jeesukseen
koska Uusi Testamentti todistaa hänen eläneen
ja usko tuo paljon antaa
niinpä ihminen tunnustaa
on Uusi Testamentti pyhä
sillä se puhuu omasta puolestaan.

Niin voi Kalevalakin olla pyhä kirja hälle
ken vapain mielin tutkii totuudenetsijälle
tätä lähtee Ervast nyt tarkemmin pohtimaan.