Pekka Ervast: SUOMEN ONNEN EHTO
Ervast toteaa, ettei yksilön onni ole ulkonaisissa, vaan riippuu ennen kaikkea hänen omasta sisäisestä elämästään. Myös kansan onnea voi verrata yksilön onneen - onko kansa elävä sisäisesti, henkisesti. Kansankaan onni ei hänen mielestään ole ehdottomasti riippuvainen ulkonaisesta menestyksestä tai ulkonaisesta kulttuurista. Kansa voi olla ainoastaan siinä määrin onnellinen, kuin siinä eletään henkistä elämää. Kuitenkaan mikään kansa ei ole syntynyt eikä elänyt vailla henkisyyttä. Jos olisi kansa, joka ei olisi missään suhteessa henkeen, se kuolisi pian pois. Ja kun halutaan tutkia jonkun kansan onnen edellytyksiä, on ajateltava minkälainen on se sisäinen elämä, joka on kansalle välttämätön. Se aukenee selvittämällä itselleen ihmisen tilaa, joka elää henkistä elämää, Ervast opastaa.
Tällöin huomataan, että semmoinen ihminen on sisässään suhteessa näkymättömään, Jumalaan, mutta yhtä suurella välttämättömyydellä toisiin ihmisiin. Henkistä elämää ei voi elää yksin. On tärkeää saada antaa ja jakaa toisille sitä sisäistä elämää, mikä itsessä on, eikä elämä tunne seisausta; henkisen elämänkin täytyy saada virrata ja kasvaa. Siirrettäessä yksilön henkistä elämää kuvaavat piirteet analogisesti kansan elämään saadaan selvä kuva myös siitä, millä ehdolla kansa voisi olla onnellinen. Kansa ei kuitenkaan ole yksilö, vaan kokoonpantu miljoonista tajunnoista. Niinpä kansan henkinen elämä ilmenee yksilöiden kautta, jotka elävät henkistä elämää ja ovat tilaisuudessa levittämään sitä toisille. Sen onnen ehtona on, että henkistä elämää elävien ihmisten joukko yhtä mittaa luvultaan kasvaa. Jos siinä tapahtuu pysähdys, kansakin alkaa kuihtua.
Mutta tuo kuva ei aina ole semmoinen kuin sen tahdottaisiin olevan, Ervast valaisee. Tahdottaisiin poliittista ohjelmaa, jonka mukaan esimerkiksi Suomen kansa voisi elää onnellisesti. Kansan onnen ehto ei ole kuitenkaan poliittisessa ohjelmassa, hän tähdentää. Ihmiset, jotka elävät henkistä elämää kyllä noudattavat poliittista ohjelmaa ja levittävät sitä, mutta se ohjelma on henkisesti poliittista, esoteerista, ei mitään ulkonaista, jota lakipykälien avulla pannaan täytäntöön.
Kiintoisalla tavalla Ervast syventää vielä henkistä elämää elävien ihmisten kuvaa, tuoden esiin heidän tunnusmerkkejään, ominaisuuksiaan. Hän viittaa mm. Uuden Testamentin kohtaan, jossa puhutaan kodittomasta ihmisestä, ”ihmisen Pojasta, jolla ei ole mihin päänsä kallistaa”. Ja valaisee, että henkinen ihminen on sielullisessa merkityksessä koditon, kuin vaeltaja maan päällä. Hänen sydämensä on herännyt, mutta on sillä tavoin tyhjä, ettei hänellä ei ole mitään, mikä häntä sitoo tässä näkyväisessä elämässä. Ihmisten sydämet ovat kiinni tavarassa, omaisuudessa, ennakkoluuloissa ja tunteissa, mutta henkisen ihmisen sydän on vapaa. Hän ei voi ajatella omistavansa mitään. Aine näyttäytyy hänelle hengen palvelijana, ja hän näkee itsensä jonkun omaisuuden, jonkun muodollisen ilmennyksen, ajatuksen ja tunteitten holhoojana, vartijana, mutta ei omistajana.
Vaikka tähän ollaan P.E.:n mukaan vasta matkalla, hän muistuttaa ennen eläneistä henkilöistä, joiden sydän on vapautunut ja jotka ovat alkaneet elää henkistä elämää, tahtoen myös vapautua kaikesta ulkonaisesta. Buddhasta, joka luopui vallasta ja loistosta sentähden, ettei hän ollut kiinni noissa ilmenneissä muodoissa. Hänen sydämensä kaipasi vain yhtä ja ainoaa, totuutta, Jumalaa, elämää, jonka pitää jossain olla. Leo Tolstoista, joka kärsi ja taisteli itsensä kanssa, koettaen olla mukana elämässä, elää omaistensa kanssa. Kunnes ei jaksanut ajatella itseään muuna kuin kerjäläisenä, joka ei mitään omista, ja joka ei keltään ihmiseltä voinut rakkautta vaatia. Kunnes elämänsä tragedian viimeisenä toivottomana yrityksenä oli päästä edes kuolemaan sellaiseen paikkaan, missä ei kukaan ihminen häntä näe. Lukija aistii Ervastin myötätunnon ja eläytymisen: ”He näkevät, kuinka onttoa ja tyhjää ja kolkkoa kaikki on. He näkevät, kuinka tyhjää ja turhaa ihmisen persoonallinen olemassaolo on.”
Mutta yhtä tärkeää, ja ehkä enemmänkin: ”On myös itsensä voittaneita ihmisiä, jotka eivät etsi tuota ulkonaista vastaavaisuutta sisäiselle elämälle, vaan ymmärtävät sen, että ihmisiä on monta.” Niinpä kansa ei hänen mielestään voi olla täydellinen symboli henkisestä elämästä, vaan henkisen elämän täytyy olla kuin jossain kohdassa ihmiskunnassa. Sillä jos kansan kaikki yksilöt olisivat esimerkiksi Buddhan, Jeesuksen tai Franciscus Assisilainen tasolla, silloin se kansa olisi jo näytellyt osansa tämän elämän näyttämöllä. ”Sentähden on henkisiä ihmisiä, jotka koettavat etsiä hengen elämää ja muotoa sille keskellä kulttuuria. Ja nämä yksilöt etsivät henkiselle elämälle semmoisia muotoja, jotka voivat kansaa onnellistuttaa, vähitellen kehittää henkeä kohti. ”
Hän miettii, että jos Suomen kansassa olisi esimerkiksi tuhat yksilöä, jotka olisivat täynnä henkeä ja elämää, ja jotka sitä tahtoisivat toisille jakaa, niin minkälainen olisi silloin näiden ihmisten yhteiskunnallinen ohjelma, ja heidän suhteensa Suomen kansan elämään? Ja jatkaa tarkastelua parin aihealueen ja kysymyksen kautta. Tähän tapaan:
Sodista puhutaan, että ovat suurena esteenä ihmiskunnan onnelle. Ihmiskunta voisi elää aineellisesti turvallisesti, jollei se silloin tällöin vimmastuisi hävittämään, mitä se on luonut. Koetetaan myös keksiä keinoja, joilla sodat voitaisiin poistaa, saattaa maailmaan rauha. Tämä on oikein. Entä minkälainen noiden oletetun tuhannen ihmisen suhde tähän kysymykseen sodasta ja rauhasta? Epäilemättä he eivät itse ottaisi osaa mihinkään sotaan eikä sen valmisteluun, vaan olisivat tässä kysymyksessä ehdottomasti aseettomuuden kannalla. Ja sanoisivat: Kun te järjestätte lakeja, niin järjestäkää niin, ettei tule pakkoa. Te ette tiedä, kuka on enkeli, jonka te tahdotte pakottaa perkeleeksi. Sentähden katsokaa, että ette tee siveellistä pakkoa. Sentähden ainoastaan ne ihmiset tarttukoot aseihin, jotka sitä haluavat.
Ja edelleen, tässä poimitusti ja tiivistäen: Henkisten ihmisten oma ohjelma on esoteerinen. Se koskee heitä itseään, sitä joukkoa, joka haluaa kasvaa. Ei heistä kukaan sanoisi kansalle: luovu aseista. Kansa ei tee sitä, ellei se sitä itse tahdo. He ymmärtävät aivan hyvin, ettei mikään kansa nykyisessä ihmiskunnassa ilman muuta ota poliittiseksi ohjelmakseen semmoista kuin luopua aseista. Se edellyttäisi, että kansa kokonaisuudessaan eläisi henkistä elämää. On luonnollista, että kansojen täytyy puolustaa omaisuutta, itseään, ylläpitää järjestystä sisäisesti ja ulkonaisesti ja siis ylläpitää jonkinlaisia aseistettuja joukkoja, oli ne vapaaehtoisia tai valtion kustantamia. Tuo joukko, nuo ihmiset, jotka elävät henkistä elämää, ne eivät pakota eivätkä vaadi kansalta mitään kokonaisuudessaan. He ainoastaan tuovat esiin ja levittävät elämän syvempää lainalaisuutta, tähän tapaan: Kun järjestätte lakeja, niin varokaa, että ne eivät muodostu pakoksi. Lain pitää tulla kansan sisäisestä tajunnasta, sen pitää olla ilmaus omasta sisäisestä vakaumuksesta ja tiedosta. Pakko vie päinvastaiseen tulokseen.
Sisäistä henkeä seuraava ihminen myös tuntee ja tietää, ettei hän mitään omista. Hänen on vaikea käsittää mitään semmoista kuin että ”tämä maa on minun, tämä ilma on minun, vesi on minun”. Maa on hänestä luonnon toiminnan tuote, jonka vuoksi hän sanoo: minulla on tähän käyttövalta.
Vaikka tarkastelutiivistelmään tuleekin pituutta, sivumäärältään puolet esitelmästä, haluan siirtää mukaan seuraavan otteen, koska se paitsi sisältää keskeistä sadan vuoden historiaa, myös jollain tavoin liittyy ja resonoi tähän päivään. Ja koska siitä kuvastuu peittelemättömästi opettajan ajatusten ja kokemusten tunnevoima:
”Minä olen ehkä teidän mielestänne vanhanaikaisella kannalla. Mutta niin olen ollut aivan nuoresta saakka, etten käsitä omistusoikeutta muulla tavalla, kuin tässä olen esittänyt. Se on periaatteellinen kysymys. Maa ei ole kenenkään omaa. Jos sanomme: Suomen kansa valtiona omistaa maan, niin millä tavalla se voi omistaa? Suomen kansa saa käyttää Suomen maata. Ei Suomen valtio ole oikeutettu sanomaan, että se omistaa maan. Ei henkiseltä kannalta katsoen. Kaikki taloudelliset onnettomuudet johtuvat siitä, että meidän käsityksemme oikeudesta ovat väärällä pohjalla. Suomen maassa on äärettömiä aloja, jotka odottavat viljelevää kättä, on paljon metsiä, joista voisi taloja rakentaa. Ja Suomen kansan yksilöt kulkevat onnettomina, repivät päätään ja kysyvät: Mistä minä saan maata, jota saan viljellä? He toivovat, että heillä olisi pieni tilkku, missä he voisivat elää perheensä kanssa ja viljellä sitä rauhassa. Ihmiset, jotka näin uneksuvat, eivätkä ole tilaisuudessa sitä tekemään, koska tietävät, että tuo metsä on sen tai sen, tulevat kaupunkeihin etsimään työtä tehtaissa. He tulevat näihin kaupunkeihin, joissa on syntiä ja saastaa, ja heidän ihanteekseen tulee syödä ja päästä eläviin kuviin. Kaikki ihmisyys pusertuu ulos noista ihmisistä. Me olemme niin itsekkäitä ja ilkeitä. Me emme osaa mitään. Me emme osaa muuttaa maailmaa. Mutta jospa me edes ymmärtäisimme, järjessämme heräisimme. Jospa sydämemme heltyisi, jos tahtoisimme nähdä totuuden, jos saisimme silmämme auki näkemään, että me elämme helvetissä, ja että me olemme tehneet tämän maan siksi tyhmyydellämme. Jospa tämä meille selviäisi, niin että voisimme toisia opettaa, valistaa! ”
Mutta vakavasti opettaja tuo myös esiin tulevaisuudessa häämöttävää lupausta siitä, että Suomen kansa on ensimmäisenä Euroopassa muodostuva luonnolliseksi kansaksi, rauhaa rakastavaksi kansaksi. ”Jos me tietäisimme ja uskoisimme, miten hyvä tämä kansa pohjaltaan on!” Ja tähän liittyen, myöhemmin: ”Kun se uudestaan pääsee esille, silloin näkyy taas, että Suomen kansa on luotettava kansa, uskollinen kansa, yksinkertainen ja elämää syvästi ymmärtävä kansa, veljellinen ja vieraanvarainen kansa, rauhaa ja totuutta rakastava kansa. Ei ulkonaista komeutta etsivä, vaan totuutta kaikissa oloissa. Maata viljelevä kansa. ”
Vielä Ervast vertaa maatamme tulevina olosuhteina suureen puutarhaan ja suureen peltoon. Nähden myös koteja ”joka niemen nenässä”, ja ihmisiä onnellisina. ”Ja mikä on ehtona, että Suomen kansa voi tämän onnen saavuttaa? Ehtona on, että on niitä yksilöitä, jotka elävät henkistä elämää, ja että niiden yksilöiden luku kasvaa vuosi vuodelta.”
