Oli hiljakkoin vietetty Suomen itsenäistymisen kymmenvuotisjuhlaa. Ervast toteaa Svinhuvudin juhlapuheessaan tuoneen esiin, ettei kansojen elämässä tapahdu mitään umpimähkään, vaan siinä vaikuttaa syyn ja seurauksen laki. Sen vaikutus näkyy P.E.:n mielestä vielä selvemmin kansojen kuin yksilöiden elämässä, koska kansojen elämää voi seurata pitkiä aikoja historiallisesti, kun taas yksilön elämä on ainoastaan lehti hänen elämänsä kirjasta. Kuitenkin kansojen elämää ymmärtää vain jos katsellaan niitä yksilön kannalta, t. s. jos ymmärretään kansa yksilöksi, sillä kansasta ei voi puhua, ellei kansa ole kokonaisuus.
Hän jatkaa ihmisyksilön ja kansayksilön itsenäisyydestä tähän tapaan: Itsenäisyyteen kuuluu ruumiillinen, sielullinen ja henkinen taso ja puoli. Ihminen on henki, sielu ja ruumis. Ruumiillinen itsenäisyys olemiseen ja elämiseen nähden ilmenee siinä, ihminen tuntee itsensä orjaksi, epävapaaksi, jollei hän ole taloudellisesti itsenäinen ts. tule omin voimin, omalla työllään toimeen. Sielullisen itsenäisyys ei ole yhtä helposti ratkaistu. Hän on tässä tai aiemmin eläneenä totuutta etsien ja ajatellen, myös ulkoisia vastuksia sisässään voittaen, rakentanut itselleen oman sisäisen huoneen ja temppelin, oman personallisuuden. Henkinen itsenäisyys nousee siitä, että henki on kotoisin Jumalasta. - On henkisesti itsenäisiä ihmisiä, ja he kaikki todistavat, että ihminen on jumalsyntyinen olento, että ihminen hengessään voi tulla tietoiseksi Kristuksesta. - Tie on kaita ja pitkä.
Tiivistyksenä jatkuen: Kun ihmisyksilöä ajatellen kohtalon käsi näissä asioissa viittaa menneisyyteen, niin kansan elämä ei ole katsottavissa ainoastaan menneisyyteen ulottuvaksi, historiallisesti tutkittavaksi, vaan myös tulevaisuuden kannalta ja tulevaisuuteen ulottuvaksi tutkittavaksi. Suomen kansa on menneisyydessä vähitellen saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden. Sen historiassa on paljon työtä ja vaivaa, ei ainoastaan työtä kuokalla ja auralla, vaan myös taistelua miekalla fyysisesti itsenäisyyttä etsiessään. ”On olemassa toinen tapa, mutta miksi puhuisimme tavasta, jota emme ole historiassa nähneet. Historia vain vastaa meille, että kaikki kansat pyrkiessään itsenäisyyteen, ovat saaneet vuodattaa verta.” - Sielullinen itsenäisyys kansojen elämässä alkaa näyttäytyä siten, että jokin kansa alkaa tuntea: tämä on meidän maamme, tässä maassa meidän täytyy saada asua rauhassa.
Kansan kokonaisuus ja sen yksityisluonne nousee Ervastin mukaan luonnosta ja olosuhteista sekä sisäisestä ilmakehästä, ajatuskehästä ja tunnemaailmasta, joka syntyy maan ja kansan ympäri. Jokaisen maan ja kansan yllä on aura, joka sisältää kansan sielulliset mahdollisuudet, sen elämän. Synnyttyään kansaan ihmiset mukautuvat ja ottavat osaa sen yhteiseen auraan. Myös kuolemanjälkeisen elämänsä he tulevat tuon kansan aurassa viettämään, tehden työtä sen puolesta. Niin he siirtyessään kuolemanjälkeiseen elämään tuntevat voimakkaasti olevansa veljiä, sillä heidän takanaan on kaikkien niiden vainajien voima, jotka ovat taivaissa, ja vielä paljon muutakin. Se merkitsee omantunnon, sisäisen yhteenkuuluvaisuuden ja yhtenäisyyden tunteen lisääntymistä kansassa myös kuolemanjälkeisen elämän kautta. ”Jokainen hyvä ihminen, joka mennyt taivaaseen on kuin elävien omatunto.”
Kansan sielullisen itsenäistymisen, siitä johtuvan ajatusten ja tapojen puhdistumisen, hienostumisen tuloksena kansan aura alkaa loistaa. Ja kuta enemmän se valoa levittää, sitä enemmän kehittyneempiä ihmissieluja vetäytyy tuon kansan auraan; osaksi tietämättään, osaksi kohtalon käskystä ja osaksi halustaan palvella ja auttaa, Ervast opastaa. Hän nostaa esiin edellisellä vuosisadalla eläneitä ihmisiä, jotka veivät kansan sielullista sivistystä, kulttuuria ja itsenäisyyttä eteen päin. Sekä hetken, jolloin tultiin poliittisesti itsenäiseksi. Itsenäiseksi tullut kansa on hänen mielestään kuin personallisuus - saavuttanut sen, minkä jokainen ihminen syntyessään. Monet sielulliset arvot, Kalevala ja muut vanhat runot, runomme, sydämen syvyydestä lähtenyt taide, kertovat ja osoittavat, että olemme koko lailla kehittynyt personallisuus.
Tullaan kolmanteen, kansan henkiseen itsenäisyyteen. Poiminnoin edeten: Lähtökohtaisesti jokaisen yksilön, myös kansan kohtalo on persoonallisuutena kuolla. Ihmisyksilöllä on se pelastumisen mahdollisuus, että hän henkisesti itsenäistyy Kristuksessa, että Jumala ottaa asuntonsa häneen, että hänestä tulee iankaikkinen olento. Mutta onko kansalla mitään mahdollisuutta ikuiseen elämään? P.E. :n mielestä on, analogian lain mukaan. Kansatkin voivat saavuttaa ikuisen elämän, vaikkakaan sitä ei olla vielä nähty. Ikuinen elämä on sitä, että tuommoinen kansa loistaisi valona koko ihmiskunnan edessä. Olisiko Suomen kansan mahdollista saavuttaa henkinen itsenäisyys, jo olemassa olevan fyysisen ja sielullisen itsenäisyyden lisäksi?”
Monikaan ei ole mielestään suomalainen vain sillä, että kuuluu Suomen kansaan, Ervast selvittää. Koetaan ja halutaan tehdä jotain Suomen kansan puolesta. Silloin ei voi enää katsella vain historiaa, vaan on katsottava eteenpäin olematonta tulevaisuutta: mihin päin työ on suunnattava.
Ervast valaisee, että jokaisen sielullisesti itsenäisen kansan takana, sen aurassa, on edesmenneiden lisäksi henkimaailma, enkelijoukko, joka kuuluu kansaan. Eikä luonto ole kuollut, vaan asunto kaikenlaisille monille olennoille. Kaikki on täynnä elämää. Kuta lähempänä luontoa kansa on, sitä elävämmin se tuntee luonnossa tätä elämää. Suomen kansalla on myös suojelusenkelinsä, jota nimitetään Väinämöiseksi. Väinämöinen on itsetietoisesti Kristuksen palvelija, ei aivan yksin, vaan eräiden toisten kansojen suojelusenkelien kanssa. Hän tahtoisi, että hänen kansansa heräisi kulkemaan Jeesuksen jälkiä.
Ervast pitää merkittävänä sitä, kuinka Suomen kansan runoilijat, taiteilijat, säveltäjät ja muut pyrkivät hänen aikanaan tuomaan esille jotain suomalaista. Mutta hän näkee, että tulevina vuosina, vuosikymmeninä ja vuosisatoina yhä enemmän syvenee tuo pyrkimys tuoda esille mitä Suomen kansan hengessä piilee. Myös niin, että tämä henki saa yhä enemmän alaa myös poliittisessa suhteessa. Se tapahtuu sen myötä kun rakentuu tajunnan, ymmärryksen ja tiedon yhteys kansan suojelushengen ja hänen auransa kanssa. Sellaisen mysteeriokoulun siemen eli alkutyyppi oli Ervastin mukaan jo olemassa.
Tajuntaa herättelevät, silloista ja tätä aikaa vasten nähtyinä ja kuultuina, ovat esitelmän lopulla myös Ervastin sanat:
”Ja tahtoisin lisätä, mutta en sano sitä ehdottomana ehtona tällä hetkellä: meidän kansamme tehtävänä tulee olemaan riisuutua täydellisesti aseista. Tämä tuntuu tietysti hullulta tällä hetkellä ihmisistä: meillä on Venäjä tuolla, se hyökkää heti meidän kimppuumme. Mutta minä sanon: niin ei tule tapahtumaan, vaan jos Suomen kansa uskaltaa sen tehdä, ja vaikka Europan Yhdysvaltojen nimissä, silloin ei kukaan uskalla koskea siihen, on aivan kuin kansa silloin olisi uskaltanut julistautua pyhäksi ja koskemattomaksi. Tätä ei ymmärretä vielä tänä päivänä, mutta kuitenkin se on oleva niin. ”
Lähinnä poiminnoin laaditun tarkastelun sisältö rajautuu vajaaseen kolmasosaan alkuperäisestä, joten ulkopuolelle jää mm. historiallista kuvausta ja pohdintaa. Toisaalta luonteenomaiseen tapaansa tämäkin esitelmä oli luku- ja syventymiskokemus, joka vielä hyvän aikaa jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti