Pekka Ervast: JÄLLEENSYNTYMISMUISTIN HERÄTESSÄ Esitelmä 9.3.1919

Ervastilla on muutamien kirjojen lisäksi useita jälleensyntymistä ja jälleensyntymismuistia käsitteleviä esitelmiä, jotka täydentyen liittyvät yhteen, mutta joukossa on myös neljän perättäisen esitelmän sarja, myös esitysajallisesti. Tuosta koosteesta tarkastelen nyt yhtä, jossa Ervast omien sanojensa mukaan haluaa puhua jälleensyntymismuistin laadusta sekä kahdesta muusta, ”maallisesta paratiisista” ja ”ylösnousemuksesta”.

Hän jatkaa siitä mihin päätyi edellisessä esitelmässään, ilmaisten näin: ”Tullessaan tietoiseksi siitä, että on henkiolento eikä vain näkyvä ruumis, on jälleensyntymismuistin herääminen henkisenä muistina myös lähellä.”

Ervastin mielestä on yleistä eikä muutenkaan tavatonta, että kun ihminen on kuullut jälleensyntymisestä ja innostunut siitä, hän ymmärtää sen persoonallisena asiana ja alkaa pohtia mikä hän on saattanut olla ennen. Hän voi elävästi kokea olleensa joku tunnettu historian henkilö, mutta vaikkei näin uskoisikaan, niin mielellään kuvittelee eläneensä silloin ja silloin, jonain tiettynä historiallisena aikana. Pythagoraan oppilaatkin innostuivat jälleensyntymisestä kuultuaan siitä opettajaltaan, hän jatkaa. - Vilpittömästi he löysivät itsestään ja toisistaan merkittäviä henkilöitä, kuninkaita ja tyranneja, ja tahtoivat myös tietää kuka Pythagoras oli ollut. Siihen Pythagoras oli vastannut hymyillen: ” ”Silloin kun te olitte suuria historiallisia henkilöitä, silloin minä olin kukko!” Opetuksen tarkoitus: Ei pidä antaa mielikuvitukselle valtaa, sanoo Ervast. Lähempää omaa aikaamme hän kertoo myös joitain kaskuja, joista yksi liittyy Teosofisen Seuran presidentti H.S. Olcott:iin , joka ei ollut tiennyt kenelle osoittaa kunnioitustaan kun niin moni oli vakuuttanut olleensa Maria Stuart ja niin moni oli vakuuttanut olevansa Marie Antoinette. Vastaavia mielikuvituksen vallalle pääsyjä tietää jokainen, joka tutkii jälleensyntymisaatetta, P.E. toteaa.

Vaikka Ervastin tarkoitus ei olekaan arvostella ihmismieltä, sen elävyyttä saati intuitiivisuutta, hän tahtoo avata kuulijoilleen jälleensyntymismuistia henkisenä muistina, joka herää itsestään, henkisellä tavalla. Se ei tarkoita, että entisten elämien yksityiskohdat palautuisivat tajuntaan. "Mutta henkiseen jälleensyntymismuistiin voi sisältyä myös tietoa ihmisen entisyydestä, mikäli ihminen on herkkä". Detaljitiedot menneisyyksistä eivät P.E.:n mukaan ole niin tärkeitä, vaikka nekin säilyvät luonnon suuressa muistissa, eivätkä mene hukkaan. Tärkeää on tieto siitä, millä tavalla on kussakin elämässään kehittynyt, minkälaista kehityksen tietä ennen kulkenut ja millä tavalla mennyt eteenpäin sielullisti ja henkisesti edellisissä ruumistuksissaan. Ja vielä, hän muistuttaa, kun totuuden tien kulkijalle on hyödyksi tai välttämätöntä, ja ennen kaikkea, kun se on välttämätöntä hänen työlleen ja hyödyksi koko ihmiskunnalle, niin herää jälleensyntymismuisti myös persoonallisuuksiensa suhteen.

Hän viittaa aiemmissakin esitelmissään esillä olleeseen ”Elämän kirjaan”, ja selittää sen merkitystä, poimitusti tähän tapaan : Jokaisessa lehdessä on kirjoitettuna tulos ihmisen jostain edellisestä ruumistuksesta, deevakhaanisen mietiskelyn jälkeen, hänen omana merkintänään. Siitä voi lukea mitä edellisissä inkarnaatioissa on opittu, mutta ei niiden yksityiskohtia. On jälleen fyysinen ruumis, tässä elämässä, mutta sielullisena ja henkisenä olentona on ihminen ikään kuin ylösnoussut, rakentamassa uutta elämän kirjansa lehteä. Ja kun hänessä henkinen jälleensyntymismuisti itsestään herää, niin se merkitsee, että hän herää korkeammassa olomuodossaan tajunnan tilaan, joka hänellä oli ennen syntymää. Sieltä käsin hän voi lukea elämän kirjaansa, ainakin muutamia lehtiä siitä, niitä, joihin on kirjoitettu hänen elämänsä päämäärä ja hänen edelliset saavutuksensa. Jokainen lehti sisältää jonkin personallisuuden saavutuksen, mutta sitä personallisuutta ei ole enää semmoisenaan olemassa.

Ja edellistä vielä jatkaen ja tarkentaen: Jos ihmisen tietoisuus ulottuu vain yhteen lehteen niin hän näkee, mikä on ollut edellisen inkarnaation henkinen tulos, mutta ei näe aikaisempia ruumistuksiaan eikä mitä niissä on tapahtunut. Voidakseen nähdä elämän kirjan lehdistä menneen personallisuutensa yksityiskohtineen täytyisi tästä lehdestä tajunnan laskeutua alas edelliseen personallisuuteen. Silloin se loisi uudelleen eloon sen vanhan persoonallisuuden ja uppoutuisi siihen, ja silloin voisi muisti lukea uudelleen kaiken, mitä sen persoonallisuuden yhteydessä on tapahtunut. Näin voi Ervastin mielestä tapahtua ja on joissain tapauksissa tapahtunutkin. Mutta tavallisimmin jälleensyntymismuisti herättyään ei luo uudestaan menneitä persoonallisuuksia, vaan lukee elämän kirjan lehtiä.

Esimerkkinä siitä, mitä herännyt jälleensyntymismuisti saattaa lukea elämänsä kirjan lehdeltä P.E. mainitsee mm. vallanhalun ja ahneuden. Silloin ihminen näkee, tuntee, tunnistaa sen samoin kuin myös kärsimyksensä joita kokenut puhdistustiloissa, sekä sitä seuranneen taivasvaiheensa. Joka voi olla myös köyhä ja kapea, jos sinne ei ole koottu aarteita elettäessä. Ja ihminen kysyy itseltään, osaako nyt ajatella, toimia ja toteuttaa elämässään toisin. Ervastin mielestä ei ole niin sanottu, että hän on sitä vielä täysin oppinut, ja että olisi täysin vapautunut personallisista puutteellisuuksistaan, mutta on jo siinä onnellisessa asemassa, että henkinen jälleensyntymismuistinsa herättelee häntä.

Seuraa, että ihminen alkaa nähdä menneiden elämiensä tuloksia, niin hyviä kuin huonoja taipumuksiaan, ja hän näkee myös sen, että jollei hänessä enää tässä elämässä ole näitä taipumuksia tai heikkouksia, jos hän on niiltä osin vapaa, niin sekin johtuu menneisyydestä. On kysymys asiasta, jonka hän on ennen oppinut. Tärkeä opetus on Ervastin mielestä myös se, että kun ihmisessä jälleensyntymismuisti henkisenä muistina herää, niin hän näkee, ettei mitään ominaisuuksia saada lahjaksi, vaan että jos jokin ihminen on jossakin suhteessa etevämpi tai puhtaampi kuin toiset, niin hän on tuon kärsimyksillä hankkinut. Ja jos hän on jossakin kohdassa puutteellinen, niin se merkitsee, ettei hän ole tuota asiaa lunastanut eikä niin muodoin siitä vielä kokonaan vapautunut.
Tämä on jälleensyntymismuistin tarkoitus.

Jälleensyntymismuisti on Ervastin mukaan ihmiselle välttämätön, ei persoonallisen turhamaisuuden, vaan henkisen kehityksen ja sielullisen kasvun kannalta. Luontokin on sen huomioinut kun ei ilman muuta anna ihmiselle muistoa persoonallisista asioista. Eikä ihminen, jonka todellinen jälleensyntymismuisti herää, tunne ainakaan suuremmin kiinnostusta menneiden elämiensä yksityiskohtiin, vaan alkaa luottaa henkiseen kehitykseen, elämän lakien oikeudenmukaisuuteen sekä ennen kaikkea siihen, ettei mikään ponnistus mene ihmiseltä hukkaan. Ja vielä hän muistuttaa, että huolimatta näkemästään pahasta ja kärsimyksestä jokainen ihminen tahtoo tänne itse syntyä ja tulla.

Hän valaisee kokonaisuutta myös niin, että käsi kädessä sen kanssa kun ihmisessä herää muisti menneisyydestä, käy tulevaisuuden tieto, tieto päämäärästään, siitä mitä elämä häneltä vielä odottaa ja miksi hän kerran tulee. Ja tähän liittyen vähän myöhemmin: ”Tämä fyysillinen elämä, jota madame Blavatsky kutsui ainoaksi helvetiksi, se on siksi raskas ja vaikea, että kun sielu katsoo, mikä sitä odottaa, niin se vavahtaa, sillä se näkee, kuinka hirmuisen paljon sen on vielä kärsittävä. Jos elämässä on iloakin, niin kärsimystä on paljon enemmän. Ihmisen henki, joka on itsessään vapaa ja pitää lentämisestä ja kiitämisestä vailla rajoituksia, vavahtaa, kun se näkee ne kahleet, joihin sen pitää astua.”

Kiintoisasti P.E kuvaa, kuinka sielu näkee päämäärän, jota kohti elämä häntä johdattaa ja tahtoo häntä viedä. Ihminen ymmärtää, mitä erityistä ominaisuutta, vahvuutta tai luonnetta hänen pitää kehittää, ja mitä tuossa elämässä kärsimysten kautta hänessä kehittyy. Näkee myös vaikeudet ja siksi ensin arkailee, mutta sitten hänet valtaa ilo ja riemu. Siinä ilossa ja riemussa hän tahtoo kohdata sen elämän, voittaa sen vaikeudet. ”Ja silloin sielu tekee merkillisen lupauksen: ”Oi Isä, oi Isä, minä tahdon palvella sinua! Ei merkitse mitään, vaikka minun pitää kärsiä oppiessani täyttämään sinun tahtoasi! Minä tahdon palvella sinua, tahdon täyttää sen päämäärän, jonka sinä olet minulle asettanut!”

Hän pysähtyy vielä tuohon lupaukseen, palvelemiseen. Sen täyttämisen hän näkee todelliseksi vasta silloin kun ihminen oppii rakastamaan Jumalaa ylinnä kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Mutta mitä edellyttää se, että ihminen oppii rakastamaan laskelmoimatta, epäitsekkäästi ja pyyteettömästi? Opettajan ajatuksin: On luonnon välttämättömyys, että ihmisen täytyy tähän elämään syntyessään unohtaa se onnen tila, jossa hän on lupauksensa tehnyt ja mitä hän on luvannut, sillä jos ihminen muistaisi lupauksensa hänessä eläisi tuommoinen tieto ja kehotus, ja se tekisi hänet epävapaaksi rakkauden ja hyvyyden toteuttamisessa. Mutta kun ihminen unohtaa lupauksensa, niin elämä panee hänet koetukselle kysyen: Tahdotko palvella saavuttaaksesi sillä jotakin etua itsellesi, vai tahdotko palvella hyvää vain hyvän itsensä takia?

Unohduksella on Ervastin mielestä toinenkin tarkoitus, mennen ajatuksellisesti näin: Ihminen ei ehkä jaksaisi elää, jos hän muistaisi ja toisi mukanaan tiedon kaikista niistä kärsimyksistä, kaikista vääryyksistä, kaikista kidutuksista, kaikista vaikeuksista, jotka sitä elämässä odottavat. Sen tähden on välttämätöntä, että unohduksen virta pyyhkii kaiken semmoisen muiston ja tiedon tietoisuudesta pois, niin että sielu voi vapaasti vähitellen kasvaa elämästä elämään.