Tutkivalla otteellaan Ervast lähtee ensin tarkastelemaan Johanneksen evankeliumissa olevien Jeesuksen sanojen vuosisataisia vaikutuksia. -”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan pääse Isän tykö muuta kuin minun kauttani”. - Näistä sanoista ovat P.E.:n mukaan saaneet tukea mielipiteet, joiden mukaan toiset uskonnot ovat pakanallisia erehtyväisine perustajineen ja vapahtajineen, kun taas kristinusko on ainoa oikea ja sen vapahtaja ainoa Jumalan ilmoittama Vapahtaja. Toiselta puolen nuo sanat ovat saattaneet vaikuttaa vieraannuttavasti totuudenetsijöihin, joille on auennut, että on aina ollut monia uskontoja, opettamassa jumalan tuntemusta, hänen yhteyteensä pääsemistä sekä synnistä ja epätäydellisyydestä vapautumista.
Ervastin mielestä on selvää, ettei tavallinen kuolevainen ihminen ole voinut sanoa olevansa tie, totuus ja elämä, eikä kertoa Isän luo pääsyn olevan mahdollista vain hänen kauttaan. Ainakin se olisi ajattelematonta ja lähes tyhmää. Niinpä kirkon ja uskonnon pulma tässä asiassa on vältetty sanomalla, ettei niiden sanojen lausuja ollut ihminen, vaan itse Jumala, tai Jumalan Poika. Mutta totuudenetsijälle selitys on liian ylimalkainen, P.E.sanoo, ainakin hän tahtoo nähdä mitä on väitteen takana. Sillä vaikka jumalallinen totuus voikin nousta järjen yläpuolelle, niin se ei voi sotia järkeä vastaan; sen sijaan se antaa sille valaistusta ja kirkastusta,
Uudessa Testamentisa puhutaan useammassakin yhteydessä silmästä, hän jatkaa. Viittaukset ja vertaukset mm. valoon, pimeyteen, sokeuteen, näkemiseen liittyvät siihen. Erityisen merkittävä P.E.:n mielestä on uuden Testamentin kohta, jossa todetaan Jeesuksen avanneen opetuslastensa silmät, niin että he osasivat lukea pyhiä kirjoituksia. ”Aina kun puhumme ja kirjoitamme, niin on sanojen taakse kätkeytynyt ajatus, mutta tämmöisissä pyhissä kirjoituksissa se ajatus voi olla syvemmällä. Sitä täytyy ymmärtää syvemmin”. Ja sitten tiivistäen, tähän tapaan: Ymmärtämisessä on kysymys järjen ja ajatuksen toiminnasta. Mutta tahtoa ymmärtää syvemmin on yhtä kuin saada hengelleen ravintoa. Silmä, jonka on auettava tarkoittaa sitä sisäistä silmää, jonka on auettava myös järjessämme.
Ervast muistaa jo melko varhain nuoruudessaan sisäisten silmiensä menneen auki sillä tavalla, että hän ymmärsi Uutta Testamenttia, sekä kokemansa ilon ja kiitollisuuden siitä. Hän kuvaa, että se oli kuin valo olisi langennut tuohon kirjaan ja hänen ajatuksiinsa. Ja vaikkei siinä ollut mukana vielä kaikkia hänelle myöhemmin auenneita seikkoja, kokemus oli kantava ja syvä. Niinpä hän nytkin, esitelmässään, palaa yhteen löytöön: Jeesus ei Johanneksen evankeliumissa puhunut tavallisena, syntisenä ihmisenä, vaan Jumalan Poikana. Sekä tuolloin heränneeseen ymmärrykseen sanojen - ”kukaan ei tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani” – merkityksestä: Vain puhtaan järjen kautta on mahdollista päästä Isän luo.
Mitä puhdas järki sitten on ja mitä on kulkeminen puhtaan järjen tietä? Paikoin poimien: Puhdas järki on yhtä kuin jumalallinen järki, joka on itsessään harmoniaa onnea ja autuutta. Se on vastakohtaa sellaiselle järjelle, jota ohjaa itsekkyys, pyyteet ja jopa se, jota nimitetään minuudeksi. Se ei ole myöskään samaa kuin ns. ymmärryksemme, jota ohjaavat usein heilahtelevat ajatukset ja tunteet. Mutta se on aivan muuta kuin kylmä tai itsekäs ajatus. Puhdas järki katselee objektiivisesti koko maailmaa, ja jos se pääsee ihmisessä vaikuttamaan tullen eläväksi hän saattaa katsoa elämän kaikkia ilmiöitä ja koko ilmennyttä maailmaa aivan puolueettomasti.
Kuka on Isä, johon esitelmän otsikkona oleva Raamatunlause viittaa? opettaja kysyy palaten jälleen nuoruuden valaistumishetkeensä, jossa hänelle avautui ihmeen selvänä: " Jumala on rakkaus. Isä on siis
rakkaus. Isä oli tietysti yhtä Pojan kanssa, niin että Isä ei
ollut järjetön, vaan järki, ja Isä oli rakkaus ". Vasta, kun ollaan tuossa kirkkaassa järjessä, puhtaassa, kristallin kirkkaassa ajatuksessa, jossa pystytään katselemaan elämää kristallinkirkkaasti, aivan kuin itseä ei olisi olemassa, vasta silloin lähestytään Isää eli rakkautta, oli hänelle myös selvinnyt tuossa kokemuksessa. Mutta matka Pojan luo kestää, ja matkalla saamme kokea paljon, P.E. nyt esitelmässäänkin sanoo..
Kiintoisa on myös opettajan kysymys, tuon nuoruuden kokemuksensa suuntaan kuin myös tähän hetkeen, mitä tuo järki, Poika meille lupasi? Ja vastauksensa: Se kertoi lähtevänsä pois näkyvistämme näytettyään meille personoituneen rakkauden ja koska olimme nähneet sen ja samalla silloin Isän. Mutta se lupasi lähettää meille totuuden pyhän hengen, joka näyttää meille paljon ja paljastaa meille kaikki salaisuudet. Ja että tuo pyhä henki on tullut puhtaasta ja kirkkaasta järjestä, se on kotoisin Pojasta.
Ervast opettaa, että totuuden pyhä henki on totuuden vaatimus ihmisessä. Se tulee ihmisen sydämeen, hänen omaantuntoonsa ja hänen järkeensä saaden ikävöimään Jumalaa, elämän ratkaisua, puhtautta. Totuuden pyhä henki ei tule ihmiseen ilman muuta, sitä täytyy hakea. SIihen oppii elämän koulussa. Kun ihminen alkaa etsiä totuutta hän lähtee kulkemaan pyhän hengen tiellä, täyttyen yhä enemmän tuolla hengellä. Kuljettuaan tullaan kohtaan, jossa voidaan nähdä etäällä ne portit, jotka avaavat pääsyn Jumalan rakkauden valtakuntaan. ”Sentähden on oikeassa tältä kannalta se kristillinen kirkko, joka sanoo, että Pyhä henki lähtee ulos Pojasta”, hän toteaa.
Esitelmässä on mielestäni ikään kuin kaksi pääosaa, vaikka asiana onkin saumaton ja yksi. ”Jälkimmäisessä”, johon nyt tullaan liikutaan olemassaolon suurimmissa kysymyksissä. Niinpä Ervast tuo esiin, että pyhän jumalallisen kolminaisuuden mysteerio voi paljastua meille syvemmässäkin mielessä, jolloin noissa nimityksissä Isä, Poika ja Pyhä henki piilee vielä syvempikin merkitys. Se ei muuta sitä tosiseikkaa, että Isä on rakkaus ja Poika on järki, mutta se paljastaa vähän enemmän sitä mysteeriota, joka on olemassaolon takana. Silloin on mahdollista tulkita lausetta - ei kukaan tule Isän tykö muuta kuin minun kauttani – toisellakin tavalla.
Ervast opettaa, että kaiken takana on absoluutti, ehdoton elämä, jota ei osata määritellä.
Mutta siinä absoluuttisessa elämässä on jokin ilmenemisen mahdollisuus ja ilmenemisen tahto. Tätä nimitetään myös Logokseksi tai Sanaksi, ja se on se kolmiyhteys, josta uskonnoissa puhutaan.
Ensimmäinen kohta tässä ilmenevässä Jumalassa on ensimmäinen Logos, se, jota myöskin nimitetään Isäksi. Isä on siis se Jumala, joka on kaiken takana, josta esimerkiksi Jeesus Kristus puhui.
Hän jatkaa siten, että tässä ensimmäisessä, vielä ilmenemättömässä Logoksessa tapahtui ensimmäinen prosessi: Poika syntyi. Mikä se Poika silloin on? Tuo nimitys järki ei ole P.E.:n mielestä tällöin oikein kuvaava nimitys. Parempi on Jumalan kuva, ja vielä: Jumalan täydellisyyskuva. Poika on Isän täydellisyyskuva. Voisimme toisin sanoin sanoa: Isän kuva itsestään, Isän käsitys itsestään. Kun Isä, tämä ensimmäinen tajunta absoluutissa herää, niin hän katselee itseään. Mitä hän muuta katselisi? Hän katselee sitä, mikä on hänessä ja mikä hän on. Me sanomme tätä katselemista Pojaksi. Se on ensimmäinen, mikä tapahtuu Logoksen herätessä, kun ensimmäinen Logos herää. Iankaikkinen Isä katselee itseään Poikana, mutta ei erillään itsestään vielä, vaan niinkuin itsessään olevana, Ervast selkiyttää.
”Mutta sitten tapahtuu jotakin muuta tässä Logoksessa, tässä ilmenevässä elämässä. Tapahtuu jotakin muuta, sillä Isänkin herääminen, Isänkin astuminen ilmennykseen on alkavaa luomista; se on luomistyön alkua.” Ervast ottaa esimerkin säveltäjänerosta, joka pienessä hetkessä kuulee oratorion Jumalan kunniaksi, mutta hänellä on kyky pitää tuon kuulemansa kauan mielessään. Se alkaa elää hänessä, hänen täytyy alkaa luoda, katsella sitä ja kuunnella sitä sen yksityiskohdissa. ”Samansuuntaista ─ vaikka meidän vertauskuvamme on ontuva ─ samansuuntaista on Isän Logoksen herääminen tietoisuuteen Pojasta, täydellisyydestä. Nyt on pidettävä siitä kiinni. Nyt on alkava luomistyö. Täydellisyysihanne oli luomisen alku. Se muodostui aivan kuin ohjelmaksi luomistyölle, mutta nyt se ihanne aivan kuin vedetään alas todellisuuden maailmaan, niinkuin voisimme sanoa. Se on ilmennettävä muodolliseksi, siitä on tehtävä jotakin.”
Kuvauksensa etenee: Joka ei ole vielä olemassa on ilmennyttävä. Niin Isä tulee tuossa tahdossaan kaksinaiseksi, hän tulee Isä-Äidiksi, joka alkaa luoda. Isä antaa muodon tajunnassaan olevalle täydellisyysihanteelle, mikä taas tapahtuu äidin kautta. Äiti antaa muodon. Karkeasti ottaen voi sanoa, että isä on Henki ja äiti Aine. Vaikka ainekin on itse asiassa henkeä, voimaa, niin kolminaisuudesta puhuttaessa on kuvaavampaa käyttää toista nimitystä, se on fantasia eli mielikuvitus. Isän tajunnassa on tuo fantasia. Jotta Poika täydellisyysihanteena näkyisi ja saisi muodon, tulee jumalallinen fantasia avuksi, tulee Äiti avuksi. He synnyttävät yhdessä Pojan, josta muodollisena täydellisyytenä tulee ilmennyksen perikuva. Kaikki mikä sitten ilmenee ja luodaan, luodaan Pojan kautta, luodaan täydellisyyskuvan kautta. Sitten alkaa suuri luomistyö.
Tämän alkuperäisen Logoksen luovan prosessin mukaisesti ja suuntaisesti me ihmiset Ervastin mukaan kaikessa epätäydellisyydessämme heijastamme Jumalan kolminaisuutta, Isää, Äitiä ja lasta. ”Me heijastamme Isää, Äitiä ja lasta, jolloin lapsi kuvaa tuota Jumalan Poikaa eli täydellisyyskuvaa, mies ja nainen Isää ja Äitiä, jotka antavat sille lapselle muodon”, hän sanoo.
Palaten esitelmänsä aiheeseen sekä Jeesuksen lauseeseen Johanneksen evankeliumissa - ei kukaan pääse Isän tykö muuta kuin minun kauttani - Ervast ottaa esiin näkemyksen ja puolen, jota ei yleensä ainakaan siinä syvyydessä tapaa. Niinpä hänen mielestään Jeesus on tuolla lauseella myös tahtonut sanoa, ettei kukaan pääse isänä ja äitinä Isän tykö, vaan ainoastaan lapsena. Hän antaa myös ymmärtää, että erittäin syvältä kannalta katsoen me ihmiset luovumme oikeudestamme tulla lapsina Isän tykö, silloin kun me tulemme isiksi ja äideiksi.
On sanomattakin selvää, ettei Ervast tarkoita tällä perheen, kodin, vanhemmuuden ja muiden ihmissuhteiden ja läheisten siteiden merkityksen kieltämistä, onhan hän näistäkin asioista paljon nostavasti puhunut ja kirjoittanut. Mutta saattaa kokea näidenkin ajatustensa annin, vaikkei siltä istumalta heti kaikkea ymmärtäisikään. Ja pysäyttäviähän ne ovat, tajuntaa herätteleviä. Kun hän esimerkiksi sanoo: ”Niin kauan kuin me ihmiset emme osaa ratkaista lapsen mysteeriota, niin kauan me aina saamme jollakin heikolla tavalla matkia Isän ja Äidin jumaluutta tulematta kuitenkaan Isän luo, tulematta Jumalan luo” Tai: ”Me synnymme tänne yhä uudestaan ja kuitenkaan me emme jaksa, ennen kuin sitten joskus jaksamme. Silloin me jo lapsina ymmärrämme, että lapseudessa piilee Jumala, se Jumalan Pojan salaisuus, joka yksin vie Isän luo, jota ilman emme tule siihen”.
Vielä ottaa hän esiin noiden Johanneksen evankeliumissa olevien Jeesuksen sanojen yhden merkityksen. Ennen Jeesusta kaikki suuret opettajat ja profeetat olivat kyllä tiennäyttäjiä, ja vaikka tie Isän luo on ollut aina avoinna se kulki kuten P.E. sanoo, tasojen kautta. Nyt fyysillisessä maailmassa Jeesus saattoi puhua rakkaan opetuslapsensa, Johanneksen kautta, ja nyt P.E.:n sanoin näin: Minä olen se, joka avaan tien tässä näkyvässä maailmassa Isän luo. Te rakastatte minua, luotatte minuun ja pidätte minun käskyni. Silloin te seuraatte minua ja olette minun opetuslapsiani. Kun te olette minun opetuslapsiani ja pidätte minun käskyni, niin minä teen tiliä teistä Isälle ja te astutte valoon ja olette turvassa. Te vaellatte silloin valossa ja kuljette elämän portteja kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti