Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Pekka Ervast: TULEVAISUUDEN IHMINEN

Pekka Ervast: TULEVAISUUDEN IHMINEN


Kerrottuaan tulevaisuuden uskonnosta sekä sivistyksestä, Pekka Ervast lähtee tässä esitelmässään tarkastelemaan noiden kaukaisten aikojen ihmistä, ihmisyksilöä, ja hänen erityispiirteitään. Niin kuin edellä, hän puhuu nytkin aikakaudesta, joka on jo hiljalleen alkamassa, vaikkakin sen vaikutuksen leviäminen maailman yli kestää vielä kauan, satoja ja tuhansia vuosia. Vaikka näiden kirjoitelmien tarkoituksena on P.E.:n kirjojen ja esitelmien lähempi tarkastelu, astun tässä kohden askeleen sivummalle kysyn, lähinnä itseltäni, miksi edes pitää ajatella niin kaukaisia aikoja, ja miten ne ylipäätään meitä koskettavat? Näin siksikin, että tarkasteluvuorossa on nyt jo Ervastin kolmas kaukaisen tulevaisuuden asioita käsittelevä esitelmä.

Mielestäni nykyisessä ajassamme on nähtävissä ja koettavissa jo sellaista uutta, joka muistuttaa Ervastin kuvaamia seikkoja tulevaisuuden yhteiskunnissa. Se on aistittavissa yleisestä ilmapiiristä, vastakkaistenkin tunnelmien ja virtausten ohella ja takaa. Luonteeltaan tuo atmosfääri on sellaista, joka siis poikkeaa tuntuvasti painavansävyisistä, harmaista, tosin usein keveyden kaapuihinkin puetuista maailmankuvista ja elämän asenteista. Elämä on hienojakoistunut, eterisöitynyt, päässyt nousemaan vähin erin ylöspäiselle kaarelle. Voi myös sanoa, että täällä on jo ikään kuin helpompi hengittää. Myös yhteiskunnallisesti ja uskonnollisesti ollaan siirtymässä vääränlaisen nöyryyden ja nöyryyttämisien kouluista sallivampaan, suvaitsevampaan ja tutkimuksellisempaan suuntaan .

Totuudenetsijästä välillä tuntuukin, kuin olisi jo mahdollista elää hieman toisenlaista todellisuutta, ei mitään paetakseen tai haaveiluissa leijaillakseen, vaan kokeakseen elämässään entistä vahvemmin sekä ”maata että taivasta”. Ihmisten tietoisuus on kaikkiaan avautumassa. Se merkitsee myös sitä, ettei tarvitse olla enää liian herkkä ulkoisille vaikutteille, eikä niin muodoin kokea enää itseään ”maailman orjaksi”, sisäisesti, eikä myöskään ulkoisesti, sillä tavoin kuin ehkä aiempina aikoina. Moni on huomannut myös, että ajatuksillaan voi luoda. Hetkittäiset ilon ja onnen tuulahdukset, ilman näkyvää syytä, konkreettisen tuntuiset välähdykset hyvän perimmäisestä olemuksesta, syvältä nouseva varmuus siitä, että ollaan yleisestikin vapautumassa joistain turhista ”väkäsistä ja kiinnikkeistä”, sekä henkistä näkökykyä rajoittavista suggestioista, ovat mielestäni myös merkkejä tuon jonkin, ihmisyyden toteutumisen mahdollisuuksista kertovan uuden, kohtaamisesta ja kokemisesta .

Ja niin henkinen pyrkijä, jolle elämä ei ole muutenkaan näyttäytynyt vain kertaheittona tuntemattomaan, taikka erillisinä, irrallisina havaintoina materialistispsykologisessa janassa, huomaa myös kaukaisenkin tulevaisuuden ajattelemisen tai sen tarkastelemisen aikain viisauden läheistä, joihin Ervastin kirjoituksetkin hyvällä syyllä lukeutuvat, olevan yhtä luonnollista kuin lähtisi katselemaani viikko-ohjelmaansa. Sillä erotuksella, ettei itse tarvitse kantaa huolta aikatauluista eikä kirjoitella etukäteen mitään muistiin. P.E.kin pitää tärkeänä, että pidämme ajatukset avoimena tulevaisuudelle, joka itse asiassa on aina ollut kaikessa mukana ja vaikuttanut monin tavoin keskuudessamme.

Hän antaa ymmärtää, että se henki, joka tulevaisuuden sivistyksessä ja yhteiskunnassa vallitsee, on oleva toisenlainen kuin nykyinen. Siihen ei ensinnäkään mahdu ajattelu ihmisten välisistä, vaikeasti ylitettävistä luokkarajoista. Ulkoiset olot ovat kaikkiaan sellaiset, etteivät ne enää rajoita ihmisen mahdollisuutta hyvään elämään, jolla hän ymmärtääkseni tarkoittaa muutakin kuin leivän riittävyyttä. Mutta hän ei vähättele myöskään aineellista puolta. ”Kuinka moni nerokas ihminen kuihtuu nälkään tai kärsii kaikenmoisissa vaikeissa oloissa”.

Tuo huomio soveltuu ainakin lähes tulkoon myös tähän päivään. Vaikka tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmiset jakautuvat eri ryhmiin työnsä mukaan, ei ole sellaista järjestystä tai jaottelua, jonka seurauksena ei voisi toteuttaa sitä, mitä kukin sisäisesti tahtoo. Ervast ei esitä, että ihmiset olisivat tuolloin, kuudennessa alarodussa eikä vielä sen jälkeenkään täydellisiä, vaan jokseenkin samanlaisia kuin nytkin, mutta siihen on tuolloin päästy, ainakin järjellisesti, etteivät taloudelliset olot enää ketään pakota. Ja vaikka toiset ovat aineellisesti rikkaampia, toiset köyhempiä, johtuen siitä, miten paljon he tekevät työtä ja missä määrin vaikkapa varallisuutta arvostavat, niin huomattava ero on siinä, että yksilöt voivat tuntea itsensä tasa-arvoisiksi ja yhdenvertaisiksi. Se on mahdollista silloin, kun yhteiskunta ja valtio tukevat sitä, että ihminen pääsee toteuttamaan ja ilmentämään työllään sitä, mihin hänellä on synnynnäisiä taipumuksia.
Aikaisemmissa luvuissa selviteltiin tulevaisuuden uskonnon sisältämää käytännöllistä elämänkäsitystä, jonka Ervast totesi myös lähtevän yksilöllisyydestä. Nyt hän lisää, että silmiinpistävänä ominaisuutena ihmisessä on oleva usko, jonka painopiste on siirtynyt pahasta hyvään. Ja myös siihen tapaan, että uudessa uskonnossa ihmisen ei tarvitse olla enää sokkosilla Jumalan kanssa, vaan hän voi ja hänen kuuluu olla tässäkin suhteessa oma itsensä tuomalla esiin Jumalan salaisuuksia sellaisina kuten ne hänen sisässään piilevät. Ja että se on itse asiassa hänen kasvunsa edellytys. Ervast toivoo, että päästäisiin jo eroon siitä painajaisesta, joka on lyönyt leimansa kulttuuriimme, nimittäin synnistä ja pahasta, sellaisena kuin se on käsitetty. Silloin käsityksemme pahasta muuttuisi toisenlaiseksi. Hän tarkentaa: ”Pahan käsite sisältyy pahuuteen ja ilkeyteen toisia kohtaan, ja sisäisesti oman ihanteensa, oman työnsä, oman tietonsa pettämiseen.” Ja muistuttaa, että karma on se, joka opettaa, tai niinkin, että luonnonlaki ”kostaa”, kun ihminen tekee väärin, kun hän erehtyy.

Unelmista ja haaveiluistaan ei P.E.:n mielestä tarvitse luopua, eivätkä ne ole ”syntiä”. Saa olla luonnollinen ihminen. Niin, kukapa ei haluaisi elämäänsä ja ympärilleen jotain kaunista, taikka tahtoisi saavuttaa jotain, jonka uskoo olevan juuri hänen ”juttunsa”, ja tekevän hänet onnelliseksi ja tyytyväiseksi. ”On elämän salaisuus, että ihmisen pitää saavuttaa mitä tahtoo”, Ervast sanoo. Ei ole rankaisevaa mystistä Jumalaa. Elämän tahto ( sekä karma?) ei kuitenkaan mene aina yksiin ihmisen tahdon kanssa. Siitä ihminen oppii, siis oppii tuntemaan itseään ja elämän lainalaisuuksia, ajattelen. Ja mitä vielä ihmisen vapautumiseen uudessa uskonnossa ja sivistyksessä tulee, niin Ervastin sanoin: ”…juuri sitä, mikä hänen sisässään on kauneinta ja hienointa, tulee hänen noudattaa ja toteuttaa”.
Lukiessa huomasin kuin tarkemmin, että näinhän se tosiaan on; uuden uskonnon tuoma pelastuksen sanoma onkin juuri sitä, että se vapauttaa ihmisen jumalallisen minän siitä pimeydestä, jossa se on valtavan pitkiä aikoja ollut. Mutta samalla nousi myös kysymys, joka liittyi jälleen tähän käsillä olevaan aikaan: Mahdetaankohan enää edes puhua ihmisen huonoudesta ja syntisyydestä , siitä, että hänen oma tahtonsa on pahasta, että Jumalan viha lepää hänen päällänsä ja että hän on kadotukseen tuomittu? joilla sanoilla Ervast asiaa kuvaa, tuolloin, noin sata vuotta sitten. En tiedä, mutta ainakin voisi kuvitella että poispäin tuosta jo mennään. Toisaalta huomionarvoinen on esitelmässä myös se P.E.:n toteamus, että vaikka monet ihmiset ymmärtävät mistä on kyse ja osaavat elää sen mukaan, tämä vapautuksen sanoma on kuitenkin vielä salaisuus.

Vielä Ervast tarkastelee tulevaisuuden ihmistä yhden olemassaolon perusvoiman, sukupuolisuuden kannalta. Kertoen, että katsellessaan hengessään tuon kaukaisen ajan ihmistä, hän on huomannut, etteivät ihmiset ole jakaantuneet kahteen sukupuoleen, vaan ovat ”itsessään täysinäisiä sukupuolisesti”. Viittauksensa H.P.B:n Salaiseen Oppiin, jonka mukaan nykyinen ihmiskunta kaksine sukupuolineen on syntynyt noin 18 miljoonaa vuotta sitten suhteuttaa ja tuo näkökulmaa lukijan ajatteluun. Sukupuolisuutta ja sen merkitystä, ihmisenä olemisen ja ihmisyyden kannalta, Ervast käsittelee elämänläheisesti analysoiden. Keskeisiä ajatuksiaan on, että ihminen on perusolemukseltaan minä-tajunta ja sukupuolta vailla. Ja käytännön tasoisesti niin, että ihmisellä on sisällään mahdollisuudet molempiin sukupuoliin, vaikka ulkonaisessa persoonassa toinen sukupuoli on kehittynyt. Ihminen voi käyttää monen elämän aikana toista sukupuolta fyysisessä ilmennyksessään, ja aloittaa toisen sarjan toisessa sukupuolessa, kehittääkseen itsessään vastakkaisia ominaisuuksia.

Tulevaisuuden ihmisiin, siis viimeistään kuudennessa juurirodussa, mutta jo ennen sitä, on ennättänyt kehittyä molempien sukupuolten ominaisuuksia, ja tämä on kehitys, jota kohti kuljemme.
Sukupuolisuus on Ervastin mukaan laaja, syvällinen asia sisältäen elämän suurimpia salaisuuksia. Ei kuitenkaan niin, että ne sisällöt olisivat kaikkiallisen elämän ulkopuolella tai siltä piilossa. Sukupuolisuus on luova voima, ja se läksy, jonka se meidän ajallemme opettaa, on rakkauden läksy, hän valaisee.

Kirjoitelma löytyy myös blogistani:pekkaervastinseurassa.blogspot. )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti