Tässä
lyhyehkössä luvussa jatketaan keskustelua hengen elämän vapaaehtoisuudesta, jolloin
puheeksi nousevat myös henkistä elämää usein maailman puolelta kohtaavat
vaikeudet ja esteet. Jeesuksen sanat opetuslapsilleen: ”niin kuin he vainosivat
profeettoja ennen teitä” eivät ole vieläkään vanhentuneet, vaan ovat myös tätä
päivää. Kiintoisasti Ervast pohtii mitä tarkoittaa ja mitä merkitsee, että Jeesus rinnasti opetuslapset ja profeetat. ”Ennen oli profeettoja, nyt olette te, ja niin monta kuin
haluatte minua seurata, olette kaikki profeettoja; sillä minä ilmaisen sen, mikä
on salaista, ja nyt taivasten valtakunta ja profeettaus on kaikille avoinna”. Niin, opetuslapset eivät ole jääneet vain Jeesuksen lähipiiriin tai hänen aikaansa. Henkisen tien kulkijoiden joukko kasvaa. Niinpä oppilas haluaa keskustella enemmänkin
tuosta opetuslapseudesta, keitä ja millaisia ihmisiä he ovat ja mikä on heidän
merkityksensä, jolloin opettaja nostaa esiin
Jeesuksen vertaukset ”maan suolasta” ja ”maailman valkeudesta”.
Jeesuksen
opetuslapset ovat ulkonaisessa maailmassa järjen edustajia, vaikuttaen
valaisevasti, elähyttävästi, herättävästi toisiin älyolentoihin, ihmisveljiin.
Heidän ”järkensä”, ajattelunsa ei lamauta eikä kuoleta toisten järkeä, vaan se
antaa voimaa ja makua sielulliselle ravinnolle, ollen yhdyssiteenä ylemmän ja
alemman välillä, välittämässä taivasta maan päälle, valoa pimeyteen. Sama valo loistaa Jeesuksen seuraajien,
opetuslasten töissä ja teoissa ja saa ihmiset tiedustelemaan, minkälainen elämänymmärrys
ja siveellinen pohja heillä mahtaa olla. Tätä tarkoitetaan jälkilauseella ”ja
ylistäisivät
Isäänne, joka on taivaissa”. Mutta ylistys ei auta ihmisiä pitkälle, ellei siihen liity uteliaisuus, tiedonhalu, ajattelu ja ymmärtäminen, Ervast toteaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti